Yritys alkuvaiheessa ja mielessä kysymys: teenkö kirjanpidon itse vai jätänkö sen jonkun muun huoleksi? Entä mistä sitten löytää hyvän kirjanpitäjän? Kirjanpidon voi tehdä itse, jos aikaa ja osaamista riittää, mutta moni haluaa jättää sen asiantuntevampiin käsiin. Poimi tästä vinkit, miten valitset itsellesi sopivan kirjanpitäjän.
Ihan ensin sinun pitää päättää: teetkö kirjanpidon itse vai ulkoistatko sen?
Ei ole mitään lakia, joka pakottaa ottamaan kirjanpitäjän. Yleensä se on kuitenkin ihan fiksua. Yksi merkittävimmistä houkuttimista tehdä kirjanpito itse on luultavasti rahansäästö, mutta kääntöpuolena on mahdolliset virheet kirjanpidossa sekä kirjanpitoon menevä aika. Jos päädyt tekemään kirjanpidon itse, vilkaise täältä, miten Holvi voi auttaa siinä.
Moni ulkoistaa kirjanpidon juuri siksi, että siinä säästyy omaa aikaa ja kun kirjanpidosta huolehtii aiheen asiantuntija, voi yrittäjä nukkua yönsä rauhassa.
Tarkastellaan seuraavaksi lyhyesti yleisimpiä suomalaisia yritysmuotoja ja niiden eroja kirjanpidon suhteen. Nämä yritysmuodot ovat osakeyhtiö ja yksityinen elinkeinonharjoittaja eli niin kutsuttu toiminimi.
Osakeyhtiön kirjanpito vaatii vähän enemmän toiminimeen verrattuna.
Ensinnäkin, osakeyhtiön pitää aina tehdä kahdenkertaista kirjanpitoa. Tällöin tapahtumat merkitään kirjanpitoon kahteen kertaan eli niin sanotuille debet- ja kredit-tileille.
Toiseksi, osakeyhtiön pitää myös aina tehdä tilikauden lopuksi tilinpäätös. Tilinpäätös pitää tehdä silloinkin, kun yrityksellä ei ole ollut toimintaa.
Jos yrityksesi on osakeyhtiö etkä ole kirjanpidon asiantuntija, suosittelemme kirjanpitäjän puoleen kääntymistä.
Jos olet yksityinen elinkeinonharjoittaja ja toimintasi on pientä, pärjäät yhdenkertaisella kirjanpidolla. Et tarvitse myöskään erillistä tilinpäätöstä. Yhdenkertaisen kirjanpidon teko ei ole yhtä vaativaa kuin kahdenkertaisen, mutta pelkkä tapahtumien mekaaninen kirjaaminen ei ole kaikki kaikessa. Osaatko tehdä esimerkiksi verovähennykset oikein? Haluaisitko apua veroilmoituksen täyttöön?
Voit siis tehdä kirjanpidon itse, mutta punnitse, kuinka paljon olet valmis käyttämään aikaa a) peruskirjanpidon tekoon ja b) vastauksien etsimiseen ja tiedonhakuun, jos sinulla ei ole omaa kirjanpitäjää, jonka puoleen kääntyä.
Kasvata yritystoimintaasi, älä kuluja. Toiminimen kirjanpito 79 €/kk + alv.
Jos päätät, että ehkä on kuitenkin helpompaa ja turvallisempaa jättää kirjanpito osaaviin käsiin ja keskittyä itse omiin vahvuuksiin, ota ainakin seuraavat asiat huomioon, kun valitset kirjanpitäjää.
On helppo keskittyä vain kirjanpidon hintaan, mutta olennaista on tietysti, mitä kaikkea tuolla rahalla saa.
Kuuluuko pakettiin kymmenen tositetta kuukaudessa? Entä tilinpäätös tilikauden lopuksi? Tekeekö kirjanpitäjä alv-laskelmasi kuukausittain?
Mieti, mitä oikeasti tarvitset – kattavin paketti ei välttämättä ole sinulle paras. Esimerkiksi pientä liiketoimintaa pyörittävät toiminimet eivät edes tarvitse tilinpäätöstä. Mieti siis, mitä palveluja oikeasti tarvitset ja mitä olet valmis maksamaan niistä.
Toisinaan käy niin, että yrittäjä yllättyy kirjanpitäjältä tulevasta lisälaskusta tai hämmentyy, kun kirjanpitäjä ei ollutkaan varoittanut yrittäjää tulevista jäännösveroista. Tämä ei välttämättä ole suoraan kirjanpitäjän vika, vaan yhteisistä pelisäännöistä ei ole sovittu selkeästi. Yrittäjä on saattanut olettaa kirjanpitäjän hoitavan kaiken. Eli ota selvää, mitä kaikkea kirjanpitopakettiisi kuuluu ja muista myös itse kiinnostua taloudestasi, vaikka kirjanpitäjä hoitaisikin ne paperityöt.
Holvi Zen – ei yllätyskuluja tai ylimääräisiä tosite- ja laskutuskuluja
Kirjanpidon hinta voi perustua:
Ei ole yhtä selkeää ohjenuoraa, mikä hinnoittelutyyppi on paras. Yksinkertaistetusti voi sanoa, että tunti- tai tositeperusteinen kirjanpito sopii yrittäjälle, joka tietää, kuinka paljon tositteita tai työtä hänen kirjanpidostaan koituu joka kuukausi eikä toiminnan suuruus vaihtele merkittävästi.
Jos toiminnan suuruus ja esimerkiksi tositteiden määrä vaihtelee, kiinteä hinta on yrittäjälle helpompi. Silloin ei tule yllätyslaskuja esimerkiksi ylimenevistä tositteista ja kuukausimaksu on helpommin ennakoitavissa.
Lue täältä vielä tarkemmin, mitä toiminimen kirjanpito tyypillisesti maksaa.
Mitä enemmän kirjanpitäjä hyödyntää digitaalisia työkaluja, sitä tehokkaammin asioiden pitäisi hoitua.
Digitaalinen taloudenhallinta kuulostaa korkealentoiselta, mutta siitä on hyötyä myös pienyrittäjälle. Yksinyrittäjä on yleensä se oman firmansa toimitusjohtaja, talouspäällikkö, assistentti ja siivooja. Kun yhden henkilön pitää ehtiä tehdä paljon, juuri silloin sähköisistä työkaluista ja automaatiosta on suuri hyöty.
Huomioi esimerkiksi, voitko tallentaa ja toimittaa kuittisi digitaalisesti kirjanpitäjällesi. Näin sinun ei tarvitse toimittaa kuitteja kirjekuoressa kuun lopuksi. Fiksuinta on, jos sinulla ja kirjanpitäjälläsi on jonkinlainen sähköinen ohjelmisto välissänne: sinä voit esimerkiksi lähettää laskut ja tallentaa kuitit, ja nämä tiedot kulkevat suoraan kirjanpitäjällesi.
Kun tiedät, mitä tehtäviä ja palveluja pakettiin kuuluu, pohdi myös, mitä tehtäviä sinulle jää.
Esimerkiksi: Pitääkö sinun täyttää itse veroilmoitus? Jos kirjanpitäjä tekee alv-laskelman, tilitätkö sinä silti alvit itse vai tilittääkö kirjanpitäjä ne puolestasi?
Ota selvää, millainen työnjako sinun ja kirjanpitäjän välillä on. Oletko valmis tekemään itse vähän enemmän vai haluatko kirjanpitäjäsi huolehtivan kaikesta?
Yhteydenpito ja viestintä kirjanpitäjän kanssa on yksi keskeisimmästä asioista, mutta sitä ei tule välttämättä miettineeksi samalla tavalla kuin vaikkapa kirjanpidon hintaa.
Kun sinulle tulee kysyttävää, voitko esittää kysymyksiä kirjanpitäjällesi maksutta vai veloitetaanko tästä konsultaatioaikana? Miten yhteydenpito on järjestetty: sähköpostitse, puhelimitse vai chatissa? Mieti, mikä on itsellesi luontevin tapa olla yhteydessä kirjanpitäjääsi.
On paljon kirjanpitäjiä, jotka ovat itsekin yksinyrittäjiä tai muuten pieniä tilitoimistoja, joissa saat henkilökohtaista palvelua. Sitten on isompia toimistoja, joissa voit saada joko oman nimetyn kirjanpitäjän tai kirjanpidostasi huolehtii kirjanpitäjien tiimi.
Kummallakin on puolensa: henkilökohtaisuus helpottaa asioiden hoitamista, mutta pienessä toimistossa on myös riskinsä. Entä kun kirjanpitäjä on kesälomalla? Tai jos kirjanpitäjä joutuu jäämään pitkälle sairauslomalle? Isommassa tilitoimistossa on ison yrityksen turva: jos yksi kirjanpitäjä sairastuu, on häntä tuuraamassa koko tiimi. Punnitse siis, mikä on sinulle tärkeää.
Kirjanpidon ulkoistaminen vapauttaa yrittäjän aikaa ja ennen kaikkea lisää mielenrauhaa – joku osaavampi hoitaa kirjanpidon. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kirjanpidon ulkoistaminen ei tarkoita koko yrityksen talouden ulkoistamista. Muista seurata itsekin, miten yritystoimintasi ja kassavirtasi kehittyy.
Jos olet toiminimiyrittäjä ja etsimässä kirjanpitoa, tutustu Holvi Zen -palveluun. Siinä saat yhdessä paketissa kirjanpidon, arvonlisäverojen maksun ja laskutuksen sekä muut Holvin palvelut samassa paikassa.