Workaround | Holvi Blogi

Pääomavaatimus poistuu osakeyhtiöltä – näin perustat oy:n

Kirjoittanut Ella-Roosa Koivupuro | 12.6.2019 10:09

Heinäkuusta 2019 lähtien osakeyhtiön perustaminen ei enää vaadi alkupääomaa. Jos mielessä on oman oy:n perustaminen, tästä saat käytännön ohjeet, miten laitat yrityksen pystyyn.

 

Mitkä ovat toiminimen ja osakeyhtiön erot?

Kun olet perustamassa yritystä, ihan ensin sinun pitää päättää yhtiömuoto. Olet varmaan jo kallistunut osakeyhtiön puoleen, mutta käydään lyhyesti läpi, mitkä ovat Suomen yleisimpien yritysmuotojen (osakeyhtiön ja yksityisen elinkeinonharjoittajan eli ns. toiminimen) keskeisimmät erot.

Osakeyhtiön rekisteröinti on vähän kalliimpaa. Osakeyhtiön perustamiseen ei vaadita 1.7.2019 lähtien enää 2500 euron osakepääomaa, mutta rekisteröimiskustannukset ovat toiminimeä korkeammat.

Osakeyhtiön perustaminen ja hallinto ovat monimutkaisempia kuin toiminimen. Osakeyhtiön perustamiseen tarvitaan vähän enemmän paperityötä ja kirjanpito on vähän monimutkaisempaa. Toisaalta osakeyhtiö tarjoaa monia etuja toiminimeen verrattuna, varsinkin jos toiminta on tarkoitettu päätoimiseksi, perustajia on useampia ja toimintaa on tarkoitus laajentaa.

Osakeyhtiö on omistajistaan itsenäinen oikeushenkilö, joka voi ottaa omiin nimiinsä velkoja ja tehdä sitoumuksia, ilman että omistajat ovat näistä henkilökohtaisessa vastuussa. Koska osakeyhtiö on luotu rajoittamaan omistajiensa riskiä, on se paras yritysmuoto suurempiriskiseen, kasvuhakuiseen yrittämiseen. Osakeyhtiö on monesti myös paras yritysmuoto, kun useampi henkilö haluaa perustaa keskenään voittoa tavoittelevan yrityksen.

Osakeyhtiön hallinto on toiminimeä raskaampi. Osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiöllä tulee olla osakkeenomistajista muodostuvan yhtiökokouksen lisäksi hallitus. Jos hallituksessa on vähemmän kuin kolme jäsentä, sillä pitää olla myös varajäsen. Osakeyhtiössä on usein myös toimitusjohtaja.

Tietyissä asioissa osakeyhtiössä päätäntävaltaa käyttää yhtiökokous, jonka jäseniä ovat osakkeenomistajat. Yksinkertaisimmillaan osakkeenomistaja, hallituksen päätösvaltainen jäsen ja toimitusjohtaja voivat olla sama henkilö eli sinä yrityksen perustajana. Vaikka osakeyhtiön hallinto tarvitsee vähintään nimellisesti toisen jäsenen, voi oy:n yritystoiminta pyöriä hyvin yhden hengen voimin.

 

Lue myös

 

Mitä tarvitset ennen osakeyhtiön perustamista

Helpoiten osakeyhtiön perustaminen käy verkossa. Jos sinulla on suomalainen henkilötunnus ja verkkopankkitunnukset, voit perustaa osakeyhtiön netissä täältä: perustamisilmoitus.

Perustaminen verkossa on myös halvempaa kuin paperilla. Verkossa osakeyhtiön perustaminen kustantaa sinulle 275 euroa, kun taas paperilla se maksaa 380 euroa.

Perustitpa yrityksen sitten verkossa tai paperilla, kummassakin tapauksessa sinun tulee laatia seuraavat asiakirjat:

  • Perustamissopimus
  • Yhtiöjärjestys
  • Y1-perustamisilmoituslomake + liitelomake 1
  • Henkilötietolomake

Kun täytät verkkopalvelussa perustamissopimusta ja yhtiöjärjestystä, tarvitset alla olevat tiedot. Sinun ei kuitenkaan tarvitse itse muotoilla asiakirjoja, vaan palvelu tuottaa ne automaattisesti tietojen syöttämisen jälkeen.

Ensimmäiseksi sinun pitää valita uudelle yrityksellesi nimi ja toimiala.

Verottajalle ja kaupparekisteriin ilmoitettavat toimialaluokitukset löytyvät Tilastokeskuksen sivuilta. Kaupparekisteriin voi ilmoittaa väljemmän toimialaluokituksen, jonka alla voi harjoittaa laajemminkin erilaista liiketoimintaa, mutta Verohallinnolle pitää ilmoittaa tarkka päätoimiala. Toimialan valinta on tärkeässä yhteydessä nimen valintaan, koska samalla toimialalle ei voi rekisteröidä toisiinsa sekoitettavissa olevia yrityksiä.

Jos teet ilmoituksen sähköisesti, toimialasi rekisteröityy sekä verottajalle että kaupparekisteriin.

 

Osakeyhtiön hallinto

Osakeyhtiö tarvitsee hallituksen. Jos hallituksessa on vähemmän kuin kolme jäsentä, hallituksella tulee olla myös varajäsen. Perustajana voit siis olla osakeyhtiösi hallituksen ainoa varsinainen jäsen, mutta tarvitset toisen henkilön – usein perheenjäsenen tai tuttavan – varajäseneksi.

Jos hallituksessa on enemmän kuin yksi varsinainen jäsen, sen pitää valita keskuudestaan puheenjohtaja. Lisäksi päivittäisiä toimia hoitamaan osakeyhtiöön voidaan valita toimitusjohtaja. Jos perustat osakeyhtiön yksin, voit nimittää itsesi toimitusjohtajaksi – tai ottaa minkä tahansa tittelin haluatkaan.

Osakeyhtiön pitää tehdä kirjanpito kahdenkertaisena, joten yleensä on luontevinta jättää se osaavan kirjanpitäjän vastuulle. Myös tilinpäätös on osakeyhtiölle pakollinen. Tilintarkastus ei ole aina pakollinen, mutta tarvitset tilintarkastajan viimeistään siinä vaiheessa, kun kaksi seuraavista edellytyksistä on täyttynyt edellisellä ja sitä edeltävällä tilikaudella:

  • Taseen loppusumma yli 100 000 euroa.
  • Liikevaihto yli 200 000 euroa.
  • Yrityksen palveluksessa yli 3 henkilöä.

 

Osakepääoma

Heinäkuusta 2019 lähtien vähimmäisosakepääomaa ei enää vaadita, mutta tätä ennen se on ollut 2 500 euroa. Myös heinäkuun jälkeen osakeyhtiön perustaja voi halutessaan sijoittaa osakeyhtiöönsä, mutta se ei ole pakollista.

 

Tilikausi

Tilikausi on yleensä kalenterivuosi, mutta sen voi rytmittää myös muuksi liiketoimintaan sopivaksi vuoden mittaiseksi jaksoksi. Yritystä perustettaessa ensimmäinen tilikausi voi olla tilapäisesti lyhyempi tai pidempi tilapäisesti, ulottuen vuoden loppuun ja jatkuen sitten vuoden mittaisina jaksoina.

 

Osakassopimus

Jos yrityksessä on enemmän kuin yksi osakas, osakassopimuksella voidaan sopia osakeyhtiölain ulkopuolisista ja vapaaehtoisista pelisäännöistä, kuten hallituksen nimittämisestä, voitonjaosta, osakkeen myynnistä tai lunastamisesta, osakkaan lähtemisestä sekä mahdollisesta riidanratkaisusta osakkaiden välillä.

 

Yrityksen rekisteröinti: Y1-perustamisilmoituslomake

Yllä olevien tietojen lisäksi sinun tulee täyttää Y1-perustamisilmoituslomake, johon tarvitaan tiedot mahdollisista aputoiminimestä ja rinnakkaistoiminimestä: aputoiminimeä tarvitaan, jos haluat harjoittaa osaa liiketoiminnasta eri nimellä ja rinnakkaistoiminimeä, jos haluat rekisteröidä yrityksen jollakin toisella kielellä.

Tässä vaiheessa sinun pitää päättää, ilmoittaudutko alv-rekisteriin. Jos arvioit, että liikevaihtosi on vuodessa 10 000 euroa tai enemmän, alv-rekisteriin kuuluminen on pakollista. Jos arvioit toiminnan olevan alle 30 000 euroa vuodessa, voit anoa alvien ilmoituskaudeksi yhden vuoden, mutta tämän summan ylittyessä ilmoituskausi on tiheämmin.

Ilmoittaudu myös ennakkoperintärekisteriin. Ennakkoperintärekisteriin liittyminen osoittaa, että yritys hoitaa verotusasiansa itsenäisesti. Tämä helpottaa myös asiointia asiakkaiden kanssa, joiden ei tarvitse huolehtia verojen maksusta maksaessaan laskua, vaan he voivat luottaa sinun tekevän sen itse.

Työnantajarekisteriin kannattaa ilmoittautua vasta, kun olet lain tarkoittama “säännöllinen työnantaja” eli maksat palkkaa vakituisesti kahdelle tai useammalle työntekijälle.

 

Näillä askeleilla osakeyhtiö pystyyn

Jos et halua tallettaa osakepääomaa, voit hypätä suoraan kohdan kaksi yli.

  1. Perusta yritys sähköisesti YTJ:n palvelussa käyttäen yllä olevia tietoja ja maksa perustamismaksu 275 euroa (tai perusta yritys käyttäen paperilomakkeita).
  2. Jos haluat maksaa osakepääomaa, sinun täytyy pitää hallituksen kokous, jossa velvoitetaan yksi yrityksen perustajista avaamaan yritykselle tili. Tämän jälkeen voit avata perustamispaketista saamiesi asiakirjojen ja hallituksen pöytäkirjan kanssa yritykselle tilin, maksaa osakepääoman tilille ja tulostaa tiliotteen. Yrityksen hallituksen tai toimitusjohtajan tulee allekirjoittaa osakepääoman maksamisesta vakuutus. Jos yrityksellä on tilintarkastaja, tilintarkastaja kirjoittaa todistuksen osakepääoman maksusta.
  3. Jos perustit osakeyhtiön paperilomakkeita käyttäen, perustamismaksu pitää maksaa erikseen PRH:n tilille, täyttää paperit sekä lähettää ne yhdessä perustamismaksusta saadun kuitin kanssa PRH:lle.

Helpoiten (ja edullisimmin) osakeyhtiön perustaminen käy, kun teet sen sähköisesti YTJ:n sivuilla.

 

Osakeyhtiö on hyvä valinta myös yksinyrittäjälle

Jos olet perustamassa yritystä yksin ja pohdit, onko osakeyhtiö liian raskas tai monimutkainen ratkaisu yksinyrittäjälle, vastaus on: ei ole. Osakeyhtiön hallintoon ja kirjanpitoon kuuluu vähän enemmän muodollisuuksia toiminimeen verrattuna, mutta osakeyhtiö on oikein pätevä vaihtoehto myös yksinyrittäjälle.

Ennen kuin lähdet liikkeelle, lataa täältä vielä maksuton aloittavan yrittäjän oppaamme. Olemme koonneet yhteen pakettiin kaikki keskeisimmät asiat, jotka sinun pitää huomioon perustaessasi yritystä. Onnea matkaan!