Onko sinulla mahdollinen liikeidea mielessä? Onko harrastuksesi muuttumassa yritystoiminnaksi? Hyvä! Sitten vain yritystä rekisteröimään. Yksi ensimmäisiä asioita, joita sinun pitää päättää ennen y-tunnuksen hankkimista on yhtiömuoto. Vasta kun tiedät, minkä yhtiömuodon haluat perustaa, voit rekisteröidä yrityksesi.


Ja ennen kuin lähdet liikkeelle, kannattaa tutustua täältä aloittavan yrittäjän oppaaseemme, jossa on kätevästi yhdessä paketissa keskeisimmät asiat, jotka sinun tulee ottaa huomioon, kun ryhdyt yrittäjäksi.


Yhtiömuodot Suomessa

Yleisimmät yhtiömuodot Suomessa ovat osakeyhtiö ja yksityinen elinkeinonharjoittaja, mutta ne eivät ole ainoat vaihtoehdot. Yleisiä yritysmuotoja ovat:

  • yksityinen ja julkinen osakeyhtiö

  • yksityinen elinkeinonharjoittaja

  • avoin yhtiö

  • kommandiittiyhtiö

  • osuuskunta

Paneudutaan seuraavaksi tarkemmin osakeyhtiöön ja yksityiseen elinkeinonharjoittajaan. Voit lukea enemmän muista yhtiömuodoista täältä.


Osakeyhtiö on Suomen yleisin yhtiömuoto. Osakeyhtiötä perustettaessa osakkaat sijoittavat yritykseen alkupääoman, jonka vähimmäismäärä on 2 500 euroa. Yrittäjät ovat vastuussa osakeyhtiön toiminnasta sijoittamansa rahamäärän verran, eikä vastuu ylety yrittäjän henkilökohtaisiin varoihin kuten yksityisyrittäjällä.


Toiminimiyrittäjällä tarkoitetaan useimmiten yksityistä elinkeinonharjoittajaa. Elinkeinonharjoittajat jakautuvat verottajan silmissä ammatinharjoittajiin ja liikkeenharjoittajiin.


Ammatinharjoittaja tarkoittaa henkilöä, joka pyörittää toimintaansa pääasiassa perustuen omaan ammattitaitoonsa eikä sido siihen suuria määriä pääomaa. Esimerkiksi monet graafikot, psykologit tai konsultit kuuluvat usein tähän ryhmään, koska heillä ei ole suuria varastoja hallinnoitavana.


Mikäli esimerkiksi psykologi kuitenkin perustaisi oman praktiikansa ja pyörittäisi sitä omistamastaan toimipisteestä, hän voisi olla liikkeenharjoittaja. Liikkeenharjoittajia ovat tahot, joiden toiminnassa on kiinni enemmän pääomaa esimerkiksi varastoissa tai kiinteistöissä.

 


Pienyrittäjän tyypillinen valinta: toiminimi vai osakeyhtiö?

Yksinyrittäjälle loogisin valinta on yleensä toiminimi tai osakeyhtiö. Osakeyhtiö saattaa kuulostaa isojen yritysten valinnalta, mutta muistutetaan heti alkuun, että yrityksen koko ei vaikuta varsinaisesti yhtiömuodon valintaan. Osakeyhtiö on oikein pätevä valinta myös pientä liikevaihtoa tekevälle yksinyrittäjille. Käydään seuraavaksi läpi keskeisimmät tekijä, jotka vaikuttavat yhtiömuodon valintaan.


Ketä yritystoimintaan tulee mukaan


Ihan ensimmäiseksi: ketä yritystoimintaan lähtee mukaan? Toiminimessä ei voi olla muita yrittäjiä kuin sinä. Voit toki tehdä yhteistyötä muiden yrittäjien kanssa ja palkata työvoimaa, mutta yrityksessä ei ole muita yhtiömiehiä.


Osakeyhtiöllä sen sijaan pitää olla hallitus, eli se vaatii vähintään toisen hallituksen jäsenen. Tämä on aika lailla nimellinen rooli, eikä henkilön tarvitse olla esimerkiksi töissä yrityksessä. Tämän takia osakeyhtiö sopii hyvin myös yksinyrittäjille, eikä liikevaihdonkaan tarvitse olla suurta osakeyhtiötä varten.


Pääoma eli paljonko laitat rahaa yritykseen ja muut alkuinvestoinnit


Toiminimi ei vaadi alkupääomaa, eli sinun ei tarvitse sijoittaa siihen rahaa. Osakeyhtiö vaatii vielä toistaiseksi vähintään 2 500 euron aloituspääoman, mutta tämä raha jää yritykselle, eli voit käyttää sen perustamisen jälkeen yrityksen investointeihin. Aloituspääoma ei siis ole mikään maksu viranomaisille. Pääomavaatimus poistuu heinäkuussa 2019, joten sen jälkeen osakeyhtiönkin voi perustaa ilman alkupääomaa.


Liiketoimintasi tyypistä riippuen yrityksesi saattaa vaatia alkuinvestointeja. Jos sinun pitää hankkia laaja tuotevarasto tai sijoittaa liiketoiminnan käynnistämiseen paljon rahaa, kannattaa harkita osakeyhtiötä. Investoinnit liittyvät yrityksen taloudellisiin vastuisiin, joihin mennään seuraavaksi vähän tarkemmin.


Yritystoiminnan vastuut


Toiminimessä ja osakeyhtiössä vastuu yrityksestä oikeudellisesti ja taloudellisesti jakaantuu eri tavalla, ja osakeyhtiö on vastuunkannon suhteen yleensä turvallisempi kuin toiminimi.


Toiminimi olet sinä. Toiminimi on henkilöyhtiö, eli siinä ei ole eroa sinun ja yrityksen välillä. Vastaat yrityksestä omalla omaisuudellasi. Yrityksen mahdolliset tappiot ja velat tulevat siis lopulta sinun maksettavaksesi henkilökohtaisella omaisuudellasi.


Osakeyhtiössä sen sijaan vastuu on vähäisempää: jos yritys ajautuu konkurssiin, yritys on siitä vastuussa, et sinä. Sinun oma henkilökohtainen omaisuutesi on erillään yrityksen omaisuudesta, ellet ole erikseen käyttänyt sitä esimerkiksi velan vakuutena. Toisin kuin toiminimi, osakeyhtiö on oma oikeushenkilönsä.


Verotus


Toiminimen ja osakeyhtiön verotuskäytännöt eroavat toisistaan. Yksinkertaistetusti voi sanoa, että jos yrityksen liikevaihto on suurta, on osakeyhtiö kannattavampi yhtiömuoto.


Vuosittaisen liikevaihdon rajaksi on esitetty esimerkiksi 35 000 euroa tai 100 000 euroa, jonka jälkeen verotuksen kannalta kannattaisi siirtyä osakeyhtiöksi. Suurella liikevaihdolla ei kannata toiminimeä pyörittää, sillä progressiivinen verotus syö tulosta – jos siis verojen optimointi kiinnostaa.


Miten toiminimeä ja osakeyhtiötä siis verotetaan?


Toiminimiyrittäjänä liiketoiminnan tulos on sinun omaa henkilökohtaista verotettavaa tuloasi, eli maksat siitä ansiotuloveroa – siis koko potista, huolimatta siitä, nostatko sen itsellesi yksityisottona vai jätätkö tilille makaamaan. Se on sinun omaa rahaasi, ei firman rahaa.


Osakeyhtiöstä sen sijaan nostat palkkaa, josta maksat ansiotuloveroa oman veroprosenttisi mukaan. Yrityksen voitosta voi myös nostaa osinkoja, joita verotetaan erikseen. Osakeyhtiön tuloksesta taas maksetaan yhteisöveroa, joka on tasainen 20 %.

 

Oma veroprosenttisi kuitenkin määrittelee, minkä osan maksat palkastasi (osakeyhtiössä) tai tuloksestasi (toiminimenä) veroa. Osakeyhtiö jättää enemmän pelivaraa siinä, että voit pitää rahaa firmassa kiinni, jolloin et maksa siitä samalla tavalla veroa kuin toiminimiyrittäjänä. Rahojen pitäminen yrityksessä tuo yrittäjälle ja yritykselle enemmän likviditeettiä, joka mahdollistaa firman kasvattamisen, kuten tuotannon laajennuksen tai työntekijän palkkaamisen.


Ja sivutoimisille yrittäjille muistutuksen sana: toiminimen tapauksessa verotusta varten kaikki tulosi lasketaan yhteen – niin päätoimisesta työstä saamasi palkka kuin sivutoimisesta yritystoiminnastasi tulevat yrityksen tulot. Jos sivutoimen liikevaihto on pientä, sitä verotetaan suhteellisesti melko kovalla kädellä, jos saat päätyöstäsi paljon tuloja.

 

Hallinnollinen työ


Osakeyhtiöstä koituu enemmän hallinnollista työtä kuin toiminimestä. Osakeyhtiöllä pitää olla hallitus. Jos olet yksinyrittäjä, niin tarvitset vähintään jonkun toisen hallituksen jäseneksi. Monissa pienissä osakeyhtiöissä hallituksessa istuu yrittäjän puoliso tai muita perheenjäseniä.


Pienimuotoinen, yksinkertaista yritystoimintaa pyörittävä toiminimi voi tehdä helpoimmillaan kirjanpitonsa yhdenkertaisena, eikä tilikauden lopussa erillistä tilinpäätöstä välttämättä edes tarvita.


Osakeyhtiö sen sijaan vaatii aina kaksinkertaisen kirjanpidon. Jos perustat osakeyhtiön, tarvitset luultavasti kirjanpitäjän avuksi. Kirjanpitäjän käyttö on kyllä useimmiten fiksua toiminimenkin tapauksessa, ainakin jos liiketoiminta on vähänkään suurempaa tai monimutkaisempaa.


Uskottavuus


Yhtiömuotoihinkin liittyy tietynlaista turhamaisuutta: osakeyhtiötä pidetään uskottavampana kuin toiminimeä. Toiminimi paljastaa heti, että kyseessä vain yhden henkilön yritys ja saattaa antaa kuvan, että yrittäjällä ei ole paljon kunnianhimoa eikä yrityksellä kasvusuunnitelmia. Tämä on yleensä merkittävämpää B2B-kaupassa.


Tässä on toki perää, sillä osakeyhtiö on yleensä kasvuyritysten ja laajenevien firmojen yritysmuoto, mutta ei pelkkä yhtiömuoto tee toiminimestä yhtään sen vähemmän pätevää yritystä. Osakeyhtiö kuitenkin tekee monien mielessä firmasta vähän “oikeamman” yrityksen.


Jos teet omalla nimelläsi vaikkapa luovan alan töitä tai pyörität pientä praktiikkaa tai kivijalkayritystä, ei asiakkaille yleensä ole suurta merkitystä, oletko tmi vai oy – harvapa siihen edes kiinnittää huomiota.

 Toiminimeksi vai osakeyhtioksi?

Milloin toiminimi kannattaa vaihtaa osakeyhtiöksi?


Jos päätät lähteä liikkeelle toiminimellä sen helppouden vuoksi, voit silti myöhemmin siirtyä osakeyhtiöksi. On olemassa muutama ohjenuora, milloin toiminimi kannattaa vaihtaa osakeyhtiöön.


  • Kun liikevaihto kasvaa. Toiminimen verotus syö tulosta nopeammin, joten suurta tuottoa tekevän yrityksen kannattaa olla osakeyhtiö. Osakeyhtiön maksama yhteisövero on tasainen 20 % ja sen lisäksi maksat nostamastasi palkasta oman ansioverosi, mutta toiminimenä maksat koko potista ansioverotuloa, joka kasvaa progressiivisesti tulojen mukana.

  • Kun haluat muita mukaan ja jakaa vastuuta. Toiminimessä vastuu on sinulla, joten jos haluat toisen yhtiömiehen mukaan jakamaan vastuita ja vaikkapa sijoittamaan rahaa yritykseen, kannattaa yhtiömuodon olla osakeyhtiö (tai joku muu kuin toiminimi).

  • Kun tähtäät kasvuun ja investoit. Kun haluat laajentaa toimintaasi ja esimerkiksi palkata työvoimaa, on osakeyhtiö vähemmän riskialtis valinta. Siinä taloudelliset vastuut eivät ylety henkilökohtaisiin varoihisi.

  • Kun toimit sivutoimisesti palkkatyön ohella. Jos olet hyväpalkkaisessa työssä ja saat sivutoimisesta yritystoiminnasta paljon tuloja, on osakeyhtiö fiksumpi valinta verotuksen kannalta. Kun oma veroprosentti alkaa kivuta korkealle, ei toiminimi enää ole kannattavin valinta.


Jos aikomuksesi on jossain vaiheessa kasvattaa yritystoimintaasi, kannattaa yhtiömuoto valita sen mukaan. Peli ei kuitenkaan ole menetetty, jos nyt perustat toiminimen ja parin vuoden päästä haluaisitkin laajentaa toimintaasi osakeyhtiöön.


Osakeyhtiöön siirtyminen ei ole niin vaivalloista kuin luullaan: lopetat toiminimesi tai teet nimenmuutoksen, perustat osakeyhtiön samalle nimelle ja otat käyttöön uuden y-tunnuksen. Koska toiminimen y-tunnus on henkilökohtainen, et voi siirtää sitä osakeyhtiölle.


Valitse yritysmuoto tulevaisuutta silmällä pitäen


Kun valitset yhtiömuotoa, mieti jo aluksi, mihin yritykselläsi tähtäät. Haluatko vain hankkia harrastuksella lisätuloja päätyön oheen? Tähtäätkö vahvasti kasvavaan yritystoimintaan ja työntekijöiden palkkaamiseen? Vaikka toiminta olisi alkuun vaatimatonta, haluatko joskus tehdä siitä päätyösi?


Yhtiömuodon valinta on syytä tehdä huolella, mutta älä kuitenkaan jää siihen jumiin. Muotoa on mahdollista vaihtaa vielä myöhemmin. Tärkeintä on lähteä liikkeelle ja aloittaa yrittäminen rohkeasti. 

 

Lataa aloittavan yrittäjän opas