Korona on tehnyt loven monen yrityksen kassaan, mutta samaan aikaan yrittäjät ovat käyttäneet luovuuttaan ja ideoineet uusia tapoja pitää myynti rullaamassa. Kun asiakkaat ovat kotona, on verkkomyynti monelle seuraava looginen askel.

 

Verkkomyynnistä apua hiipuvaan kassavirtaan?

Ihmiset sulkeutuvat koteihinsa ja yhtäkkiä käsillä onkin entistä enemmän aikaa, kun sosiaalinen kanssakäynti vähenee eikä vapaa-aikaa voi viettää totutuilla tavoilla. Verkon anti alkaa tuntua yhä houkuttelevammalta. Kun kaupat, puodit ja liikuntapaikat sulkeutuvat, moni yrittäjä onkin jo löytänyt verkosta uuden kanavan piristää myyntiä.

Tuleeko verkkokaupasta mieleen vain tavaroiden myynti? Aivan suotta. Myös palvelut soveltuvat erinomaisesti verkkoon. Tanssitunnit, kuntovalmennukset, sisustussuunnittelu – tässä vain muutama esimerkki palveluista, joita voi tarjota myös verkon kautta.

Entä oletko harkinnut digitaalisia tuotteita? Kenties sinulla on jokin erityinen taito, joka taipuisi hyvin verkkokurssiksi tai vaikkapa e-kirjaksi. Nyt jos koskaan kannattaa päästää luovuus ja kekseliäisyys valloilleen.

 

Lue myös:

 

Kaipaatko inspiraatiota? Esimerkkejä luovista Holvi-kauppiaista

Jos pohdit, miten oma liiketoimintasi taipuisi verkkoon, keräsimme inspiraatioksesi muutaman esimerkin luovista yrittäjistä, jotka hyödyntävät Holvin verkkokauppaa.

 

Bakerika: Leipurilta kuppikakkuja kotiovelle

Catering-yrittäjillä on nyt vaikeat ajat, kun tilaisuuksia perutaan. Bakerika on keksinyt uudenlaisen tavan toteuttaa omaa intohimoaan ja samalla lievittää kotiinsa sulkeutuneiden suomalaisten makeanhimoa: maistuisivatko kotiin toimitetut keksit tai kuppikakut? 

Tutustu Bakerikan tarjontaan.



Vinokasvi: Perusta oma mikrofarmi verkkokurssilla

Verkkokurssit ovat oivallinen esimerkki helposti verkossa toteutettavista palveluista. Vinokasvi on mikrovihanneksiin erikoistunut yritys, joka ei pelkästään toimita kasveja asiakkaille, vaan innostaa aloittelevia viherpeukaloita perustamaan oman mkrofarmin – kätevästi verkkokurssin avulla tietenkin.

Klikkaa tästä Vinokasvin verkkokauppaan.



Pub Sirdie: Pubikin voi myydä verkossa

Pubista ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen verkkokauppa, mutta Pub Sirdie tekee asiat omalla tavallaan. Kieli poskessa -asenteestaan tunnettu pubi myy Holvi-kaupassaan lahjakortteja, mutta show’n varastaa mökötyslupa. Tämä diplomi oikeuttaa “hankkijansa retostelemaan ansaitullaan (ja maksullisella) tittelillään täysin hävyttömästi missä ikinä ja milloinkaan kykenee.” 

Tutustu Pub Sirdien kauppaan.