Nyt monelle pienyrittäjällä on huoli oman yritystoiminnan tulevaisuudesta. Poikkeukselliset ajat ovat herättäneet yrittäjissä luovuuden keksiä uusia tapoja kerätä tuloja ja toisaalta myös ihmisissä halun auttaa pienyrittäjiä. Keräsimme yhteen erilaisia tapoja varmistaa yritystoiminnan jatkuvuus myllerryksestä huolimatta ja vinkkejä pienyrittäjien tukemiseen.

 

Muuta käytännön tietoa muun muassa sairauspäivärahoista ja korvauksista voit lukea pienyrittäjän koronatietopaketista.

 

Digipalveluista apua kaupan hiljenemiseen

Kun ihmiset sulkeutuvat koteihinsa, on oivallinen hetki kuluttaa digitaalisia tuotteita ja palveluita. Nyt on aikaa osallistua virtuaalijoogatunneille, lukea e-kirjoja ja oppia uusia taitoja verkkokursseilla. Yrittäjät ovatkin jo käyttäneet keksiliäisyyttään ja siirtäneet palvelujaan verkkoon. 

Myös uusia kohderyhmiä ilmaantuu nyt poikkeusoloissa. Monet vanhemmat tekevät nyt etätöitä kotona samalla, kun lapset jäävät päiväkodista hoitoon kotiin. Lapsille olisi keksittävä tekemistä niin, että huoltaja voi keskittyä omiin töihinsä. Lasten viihdykkeeksi löytyy jo esimerkiksi  etäjumppatunteja verkosta. Miten sinun yrityksesi voisi hyödyntää digitaalisuutta?

 

Sinua voisi kiinnostaa myös:

 

Suutarikin voi myydä palveluita verkossa – mielikuvitus ja luovuus käyttöön

Digitaalisuus ei tietenkään ole ratkaisu joka yrittäjälle; kaikki palvelut eivät vain sovellu verkkoon. Hieroja tai suutari ei voi tarjota omia palvelujaan suoraan verkossa. Muita keinoja kannattaa kuitenkin pohtia. Onko sinulla jo lahjakortteja myynnissä? Onko palveluusi mahdollista hankkia sarjakortteja? 

Toisaalta nyt on myös mahdollisuus käyttää mielikuvitusta ja tehdä jotain aivan uutta – olisiko aika toteuttaa se mielessä kutkutellut verkkokurssi, jolle ei ole aiemmin löytynyt aikaa? Olisiko suutarinkin mahdollista toimia paikallisesti ja toteuttaa uudenlaisia nouto- ja palautuspalveluja, jotka eivät vaadi putiikin aukioloa? Markkinoinnilla voi herätellä ihmisiä kohentamaan kenkiään.

Esimerkiksi pitopalveluyrittäjät ovat reagoineet peruutettuihin tapahtumiin laajentamalla palvelujaan. Kun oma perusliiketoiminta hiljenee, on nyt mahdollisuus kokeilla kotiruuan toimitusta kiireisille etätyöläisille tai kotona asuville vanhuksille, joilla omat voimat eivät enää riitä kokkailuun ja joille trendikkäät kotiinkuljetussovellukset eivät ole tuttuja.

 

Miten kehität uusia palveluja ja hankit niihin asiakkaita?

  • Keskity paikalliseen toimintaan ja tarjoa esimerkiksi nouto- ja toimituspalveluja. Onnistuisivatko kotikäynnit? Yllättävätkin alat voivat hyötyä kotiin toimitettavista tai kotona suoritettavista palveluista.
  • Perinteinen markkinointi toimii paikallisesti: herättele asiakaskuntaasi esimerkiksi jakamalla mainoksia postilaatikkoihin.
  • Myy verkossa. Verkkokaupan ei tarvitse olla suuritöinen ja sisältää tuhansia myyntiartikkeleita. Voit myydä verkossa ihan hyvin vain yhtä palveluasi.
  • Mainosta somessa. Jos palveluitasi tai tuotteitasi voi ostaa verkossa, nyt on hyvä aika kokeilla Facebook-markkinointia.
  • Hyödynnä uudet digialustat. Nyt liikkeellä on suuri into auttaa pienyrittäjiä, ja tähän tarkoitukseen on ilmaantunut erilaisia alustoja, jotka yhdistävät verkkokauppiaat ja ostajat.
  • Rakenna uusia paketteja ja palveluja. Myy enemmän kuin vain yksittäisiä tuotteita: voisiko suutari myydä kenkien huoltosettejä, puutarhuri kevään istutuspaketteja tai jalkahoitaja kotihoitosettejä?

 

Voi tuntua, että nyt muutoksia liiketoimintaan tulee tehtyä “pakon edessä”. Mutta uuden liiketoiminnan löytäminen verkosta voi olla positiivinen yllätys ja enteillä pysyviä muutoksia toimintaasi. Nyt on sopiva aika kokeilla uutta ja uudistua. Kenties uudet palvelut lähtevät lentoon ja muodostuvat pysyväksi osaksi yritystäsi.

 

Miten tukea pienyrittäjää?

Yrityksillä on nyt edessä haastavat ajat, mutta jokainen voi yrittää auttaa omalta osaltaan – olit itse pienyrittäjä tai et. Kokosimme yhteen erilaisia ideoita, joilla voit tukea pienyrittäjää.

  • Älä peruuta palvelua varmuuden vuoksi. Jos olet terve (ja tietysti myös yrittäjä on terve), ei sinun ainakaan tämänhetkisten ohjeiden valossa tarvitse perua palvelua, ellei kyseessä ole yli kymmenen hengen ryhmälle suunnattu tapahtuma. Fysioterapeutille ja ravintoneuvojan tapaamiseen saa edelleen mennä. 
  • Siirrä palvelua, jos olet sairaana. Sen sijaan että peruuttaisit parturiaikasi, siirrä se mieluummin myöhemmäksi. 
  • Poikkea totutusta. Nyt kun et enää voi mennä istumaan suosikkikahvilaasi, voit tukea toimintaa hakemalla noutokahvin tai ostamalla pienpaahtimon kahvia kotikäyttöön. Ravintolayrittäjät ovat alkaneet toimittaa ruokaa entistä laajemmin, joten nyt voit helposti tilata tai hakea ravintolalounaan myös kotitoimistolle.
  • Osta lahja- tai sarjakortteja. Tämä auttaa yrittäjää pitämään kassavirtaa liikkeellä, vaikka itse palvelu toteutettaisiin myöhemmin. 
  • Älä vaadi lipun hintaa takaisin. Nyt peruutetaan paljon tapahtumia. Harkitse, onko sinun todella tarpeen pyytää pienyrittäjältä hyvitystä lipullesi.
  • Hyödynnä verkkopalveluja. Verkkokurssit ja -valmennukset käyttöön nyt, kun paikan päälle ei pääse.
  • Suosi pienyrittäjää. Tämä ei tietenkään päde vain poikkeusaikaan, mutta talouden myllerrys iskee kovasti pienyrityksiin. Tilaa ruokaa kotiin paikalliselta ravintolayrittäjltä tai osta puhdistusaineet pienyrittäjän verkkokaupasta.
  • Anna yrittäjälle näkyvyyttä. Tämä keino ei maksa mitään, mutta on helposti toteutettavissa. Anna pienyrittäjälle maksutonta markkinointiapua jakamalla yritystä omissa sosiaalisen median kanavissasi. 

 

Vaikeina aikoina yhteistyö ja välittäminen korostuu

Poikkeusolot vaikuttavat koko Suomeen, mutta hopeareunuksena vaikeiden aikojen keskellä on noussut ihmisten suuri halu auttaa toisiaan. Pienyrittäjien hätä on kuultu, ja somessa on ilmaantunut erilaisia pienyrittäjien tukemiseen keskittyviä ryhmiä ja kampanjoita. Samalla viranomaiset pohtivat keinoja tukea pienyrittäjiä.

Ajat voivat olla taloudellisesti tiukkia yrittäjille, mutta tärkeintä on nyt pitää toisistamme huolta. Vaikka näkyvyydellä ei makseta laskuja, pienin asia, jonka voit pienyrittäjän avuksi tehdä, on tuoda hänen yritystään näkyville ja tsempata häntä näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa. 

Vaikeassakin tilanteessa voi nähdä valon pilkahduksen, kun ihmisten auttamishalukkuus kasvaa: olemme kaikki samassa veneessä.

 

Miksi valita Holvi?