Kiinnostaako yrityksen perustaminen, mutta yritysmuodon valinta mietityttää? Listasimme konkreettisia esimerkkejä, joiden avulla valinta hahmottuu ja helpottuu. Näin ollen pääset nopeammin aloittamaan yritystoiminnan ja oman intohimon toteuttamisen!

Toiminimellä kevyesti toimeen

Personal traineriksi valmistunut Hanna on kiinnostunut tarjoamaan liikuntapalveluja. Ihan vielä hän ei uskalla hypätä täyspäiväiseksi yrittäjäksi vaan haluaa kokeilla siipiään ensin sivutoimisena yrittäjänä oman työnsä ohessa. Hän arvioi saavansa personal trainer -palveluja kaupaksi ensimmäisenä vuonna enintään 9 000 euron edestä.

Yritysmuotoja vertailtuaan hän päätyy toiminimeen, sillä sen perustaminen on helppoa eikä vaadi pääomaa. Hänen ei tarvitse avata omaa vastaanottoa tai tehdä muita kalliita investointeja. Arvioidut tulot eivät näytä ylittävän ensimmäisenä vuonna arvonlisäverorajaa, joten hänen ei tarvitse ilmoittautua alv-velvolliseksi.

Koska toiminimen tilikaudeksi tulee kalenterivuosi, hän voi pitää yhdenkertaista kirjanpitoa. Yksityisenä elinkeinonharjoittajana Hanna vastaa yrityksen kuluista ja velvoitteista henkilökohtaisesti koko omaisuudellaan.

Intohimon toteuttaminen liikkeenharjoittajana

Marja on aina haaveillut omasta käsityömyymälästä. Myyntiin hän aikoo ottaa sekä itse valmistamiaan sekä muiden yrittäjien tekemiä tuotteita. Liikkeen yhteydessä hän pyörittää myös pientä kahvilaa. Yritysmuodoista parhaalta vaikuttaa toiminimi, sillä sen perustamiseen riittää ilmoitus kaupparekisteriin, eikä perustamisasiakirjaa tai pääomaa vaadita. Lisäksi se tuntuu kirjanpidon kannalta yksinkertaisemmalta kuin esimerkiksi osakeyhtiö.

Marjan laskelmien mukaan toiminimen liikevaihto ylittää arvonlisäverorajan jo ensimmäisenä vuonna, joten hän ilmoittautuu heti alv-velvolliseksi ja alkaa tehdä kaksinkertaista kirjanpitoa. Yksityisenä elinkeinonharjoittajana Marja saa toiminimen voitot itselleen, mutta vastaa henkilökohtaisesti myös yritystoiminnasta mahdollisesti syntyvistä tappioista.

Osakkaaksi osakeyhtiöön

Pitkään liike-elämässä työskennellyt Olli päättää ryhtyä liikkeenjohdon konsultiksi. Hän uskoo, että hänen vahvalle asiantuntemukselleen on kysyntää ja että hänellä on mahdollisuus päästä mukaan suuriin projekteihin alusta alkaen. Ollin tavoitteena on kasvattaa liikevaihtoa tavoitteellisesti ja ottaa toiminnan laajentuessa mukaan myös muita saman alan konsultteja.

Ensimmäisen vuoden liikevaihdoksi Olli arvioi 55 000 euroa. Hän perustaa osakeyhtiön. Hän laatii perustamissopimuksen, tekee ilmoituksen Patentti- ja rekisterihallitukseen ja ilmoittautuu alv-rekisteriin.

Sijoittajia kommandiittiyhtiön avulla

Kasper ja Jesper ovat kehitelleet opiskelujensa ohessa uutta tietoturvaohjelmistoa. He ovat esitelleet ideaansa luottamuksellisesti muutamalle kokeneelle IT-asiantuntijalle, jotka olisivat kiinnostuneita tukemaan ohjelmiston kehittämistä sijoittajan roolissa. Tilanteeseen sopivimmalta yritysmuodolta vaikuttaa kommandiittiyhtiö, jossa yrityksellä on sekä vastuunalaisia että äänettömiä yhtiömiehiä.

Tasavertainen päätäntä avoimessa yhtiössä

Ville ja Kalle ovat harrastaneet digikuvausta jo vuosia ja huomanneet, että uudet harrastajat kaipaavat opastusta päästäkseen alkuun kameran käsittelyssä. Aikansa tuumailtuaan he päättävät perustaa yrityksen, joka tarjoaa digikuvauskursseja.

Lapsuudesta asti toisensa tunteneet Ville ja Kalle luottavat toisiinsa ja perustavat avoimen yhtiön, jossa he päättävät asioista tasavertaisesti ja vastaavat yhtiön veloista yhteisvastuullisesti henkilökohtaisella omaisuudellaan. He laativat yritysmuodon edellyttämän yhtiösopimuksen, jossa sovitaan yhtiön päätöksenteosta ja vastuualueista.

Toiminnan keskittäminen osuuskunnalla

Valokuvaaja Säde, kuvittaja Satu ja graafikko Suvi ovat pohtineet yhteisen yrityksen perustamista, sillä he ovat samanhenkisiä ja tykkäävät samantyyppisistä projekteista. Yrityksen kautta he voisivat tehdä töitä yhdessä, markkinoida palveluitaan näyttävästi ja saada nykyistä suurempia toimeksiantoja, ehkä jopa kokonaisia kirjaprojekteja. Osuuskunta tuntuu heidän tarpeisiinsa sopivalta yritysmuodolta, sillä sen tarkoitus on tarjota työtä jäsenilleen.

Osuuskunnalta ei vaadita kiinteää aloituspääomaa, ja sen jäsenet vastaavat veloista vain sijoittamansa osuuspääoman mukaan. Myös toimitilat, materiaaliostot ja kirjanpito olisi helppo keskittää. Säde, Satu ja Suvi ottavat tuumasta toimeen ja pitävät perustamiskokouksen ja laativat perustamiskirjan.

 

Lataa aloittavan yrittäjän opas