Holvin kantavana ajatuksena on alusta asti ollut helpottaa yrittäjän arkea tekemällä yrityksen taloudenhallinnasta helppoa. Yrittäjän ajan ei pitäisi kulua byrokratian pyörittämiseen vaan tuottavan toiminnan kehittämiseen. Aihe on meille läheinen, sillä Holvin taustalla on joukko yrittäjiä. Vuodet ovat vierineet, mutta olemme edelleen samalla asialla.

Holvin viisivuotinen taival on ollut monin tavoin uskomaton matka ja olemme saaneet seurata finanssialan muutosta näköalapaikalta. Ja matka on vasta alkamassa.

Tänään voimme ylpeinä kertoa, että olemme liittyneet osaksi BBVA:a. Pankki jolla on syvä ymmärrys digitaalisesta maailmasta sekä resurssit tukea Holvin kasvua Euroopan laajuisesti on Holvin lähtökohdista katsoen paras mahdollinen uusi omistaja. BBVA on kumppani, joka jakaa Holvin vision ja mahdollistaa vielä paremman palvelun Holvin asiakkaille.

Muutos tuo mukanaan meille uudenlaiset resurssit, mutta ei vaikuta Holvin päivittäiseen toimintaan. Holvi säilyy itsenäisenä yrityksenä ja pääkonttorimme on jatkossakin Helsingissä. Holvin asiakaspalvelusta vastaavat tutut kasvot ja pystymme jatkossa tuomaan uusia ominaisuuksia yhä nopeammin asiakkaidemme käytettäväksi. Tulemme jatkossa varmasti pistäytymään useammin Madridissa, etenkin talvisin, mutta Holvin suomalaiset juuret ovat jatkossakin toimintamme kivijalka.

Holvin taustalla on monipuolinen joukko tekijöitä. Holvin tiimiin eikä johtoryhmään tule kaupan myötä muutoksia.  Johan jatkaa toimitusjohtajana, tuotekehitystä johtaa Mikko, Luis hoitaa rahoitus- ja lakiasiat ja Elina vetää markkinointia ja viestintää. Tuomas, Holvin perustaja, kehittää Holvia yhä paremmaksi finanssialan palveluksi sekä konsultoi tuotekehitystiimiämme uusien teknologien käyttöönotosta.  Aivan kuten tähänkin asti.

Meillä on kova tahto työskennellä jatkossakin yrittäjien hyväksi ja Holvin jatkuva kehittäminen pysyy tärkeänä osana toimintaamme. Uudet resurssit mahdollistavat yhä nopeamman ja ketterämmän toimimisen. Seuraava prioriteettimme on Holvi-tiliin sidotun, uudenlaisen yrittäjän maksukortin tuominen kaikille asiakkaillemme. Jatkamme myös Euroopan isoimmille markkinoille laajentumista.

Holvi ei olisi mahdollista ilman omistautuneita holvilaisia. Kaikki ne tunnit, jotka olemme käyttäneet Holvin parissa työskentelemiseen ovat hioneet meistä yhtenäisen tiimin. Tällä kokemuksella voimme jo sanoa, että ei ole mitään haastetta, jota tämä tiimi ei voisi yhdessä selättää. Kiitos kuuluu jokaiselle, Holvia ei olisi ilman tätä tiimiä.

Olemme myös kiitollisia kaikesta tuesta, jota olemme saaneet vuosien varrella. Perheemme, ystävämme, asiakkaamme ja tietysti uskollinen toimistokoiramme Senna – kiitos, että olette pysyneet mukana matkassa ja tukeneet meitä. Suurimmat rahalliset tukijamme ovat olleet Speedinvest, Seedcamp sekä joukko kansainvälisiä asiantuntijoita ja sijoittajia. Kiitoksia myös neuvonantajillemme Strata Partnersille. Vuosien saatossa nämä partnerisuhteet ovat kehittyneet oikeiksi ystävyyksiksi ja on ollut hienoa päästä tekemään Holvia niin hienon joukon parissa.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

- Johan, Tuomas, Mikko, Luis & Elina