Workaround | Holvi Blogi

Yrittäjän työterveys tehostuu 2018 alussa

Kirjoittanut Nikolas Lempiäinen | 17.11.2017 6:56

Jotta yrittäjä voi jatkaa tuottavaa toimintaansa, työterveys on paikallaan ennakoivasti tai hoitavasti. Lääkärikulut saattavat kuulostaa kuitenkin suurilta, mutta yrittäjäeläkevakuutusta maksaneena sinulla on oikeus anoa korvausta työterveyshuollon kustannuksista.

Vuoden 2018 alussa työterveyshuollossa yksityisen sektorin palvelua käyttävä yrittäjä voi vähentää Kela-korvauksen käyntimaksusta jo käynnin yhteydessä. Ennen korvausta joutui anomaan jälkikäteen. Kela korvaa 50–60 % kustannuksista, ja yritysmuodosta riippuen kustannukset voi vähentää verotuksessa.

Kela korvaa ehkäisevästä työterveyshuollosta ja yleislääkäritasoisesta sairaanhoidosta aiheutuvia tarpeellisia ja kohtuullisia kustannuksia. Työterveyskustannuksen korvaukseen oikeutettu laskennallinen enimmäismäärä on esimerkiksi työpaikkaselvityksen kohdalla 880 euroa ja sairaanhoidon kohdalla 313 euroa vuodelta.

Korvaus on 50 %, kun perusedellytykset täyttyvät, eli hoito on tarpeellista kohtuullisin kustannuksin, ja palvelu on toteutettu hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisesti.

Työterveyshuollosta on mahdollista saada 60 % korvausta, kun nämä ehdot täyttyvät:

  • Yrittäjä ja työterveyshuolto ovat sopineet työkyvyn hallinnasta, seurannasta ja varhaisesta tuesta.
  • Työterveyshuollon toimintasuunnitelmassa on kuvattu sekä yrittäjän että huollon tehtävät ja vastuut yrittäjän työkyvyn tukemiseksi.

Liikkeen- ja ammatinharjoittajat sekä maatalouden harjoittajat voivat vähentää työterveyshuollon kustannukset siitä määrästä, joka jää maksettavaksi Kela-korvauksen jälkeen.

Jotta yrittäjä on oikeutettu työterveyskorvaukseen, hänellä tulee olla yrittäjäeläkevakuutus (YEL) tai maatalousyrittäjäeläkevakuutus (MYEL).