Workaround | Holvi Blogi

Yrittäjän eläkevakuutus ei ole vain vanhuuseläkettä varten – YEL on koko sosiaaliturvan perusta

Kirjoittanut Sanna Laakso | 9.1.2023 9:51

On selvää, että yrittäjä haluaa keskittyä työntekoon ja asiakkaisiinsa eikä hukata aikaa papereiden ja vakuutusten kanssa säätämiseen. Erityisesti vanhuuseläke voi tuntua aloittelevalle tai juuri vauhtiin päässeelle yrittäjälle hyvin kaukaiselta asialta ja lähinnä taloudelliselta taakalta.

Yrittäjän eläkevakuutus – eli YEL – on kuitenkin yrittäjän arjen turva niin yritystoiminnan aikana kuin sen jälkeen. Lakisääteinen YEL muodostaa yrittäjän eläke- ja sosiaaliturvan perustan. YEL tulee avuksi esimerkiksi, kun yrittäjä sairastaa tai joutuu jopa työkyvyttömyyseläkkeelle.

Pyörittelin hieman lukuja YEL-laskurillamme ja sain sieltä mielenkiintoisia arvioita: Jos yrittäjä esimerkiksi sairastuu ja hänen YEL-työtulonsa on noin 1 200 euroa kuussa, hänen sairauspäivärahansa on 34 euroa per päivä. Yrittäjä, jonka YEL-työtulo on noin 2 000 euroa kuussa, saa puolestaan sairauspäivärahaa 56 euroa päivässä. Käytännössä siis suuremmalla YEL-työtulolla yrittäjä saa viiden päivän sairauslomalla rahasumman, joka vastaa noin puolta sairastamisen takia menetetyistä tuloista.

On hyvä myös tietää, että ensimmäisen kerran yrittäjätoiminnan aloittavat saavat 22 prosentin alennuksen YEL-maksuista ensimmäisen 48 kuukauden ajalta. Lisäksi YEL-vakuutusmaksut ovat sataprosenttisesti vähennettävissä verotuksessa. Siten saat ensimmäisen neljän vuoden aikana samat edut halvemmalla tai paremmat edut pienemmällä rahalla.


Alhainen YEL-työtulo ilmenee heikkona sosiaaliturvana

Selvitimme kyselytutkimuksella, kuinka hyvin ilman y-tunnusta toimivat tuntevat yrittäjän eläkevakuutuksen. Kävi ilmi esimerkiksi, että ilman YEL-vakuutusta olevista vastaajista 62 prosenttia tiesi YELin vaikuttavan vanhuuseläkkeen suuruuteen, mutta alle kolmasosa tiesi sen vaikuttavan myös vanhempainpäivärahaan.

Puutteellinen tietotaso ei ole uutta. Yrittäjien ykköseläkevakuuttajana opastamme asiakkaitamme joka päivä eläkevakuutuksen saloihin ja oikaisemme väärinkäsityksiä. Liian alhainen YEL-työtulo, jonka mukaan yrittäjän eläkevakuutusmaksut määräytyvät, voi johtaa varsin heikkoon sosiaaliturvaan.

Hyvä peukalosääntö on se, että YEL-työtulon tulee vastata vastaavasta työstä maksettavaa palkkaa tai korvausta. Lisäksi lakiin on täsmennetty, että työtulon kokonaisarviossa otetaan huomioon toimialan mediaanipalkka, mutta myös mm. yrittäjän työpanoksen määrä, yrittäjätoiminnan laajuutta, yrittäjän ammattitaitoa ja yrittäjän työpanoksen arvoa kuvaavat tiedot.

 

Viisi yleistä väärinkäsitystä yrittäjän eläkevakuutuksesta

 

1. YEL-työtulon määrä vaikuttaa vain vanhuuseläkkeen määrään.

Tähän törmäämme usein. Vanhuuseläkkeen määrän lisäksi YEL-työtulo vaikuttaa suoraan vanhempainpäivärahan, perhe-eläkkeen, työttömyysturvan, sairauspäivärahan, työkyvyttömyyseläkkeen ja osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen suuruuteen. Jos YEL-työtulo on minimitasolla, ansiopäiväraha ja Kelan peruspäiväraha jäävät työttömyysturvan osalta saamatta.


2. Kun YEL-vakuutuksen ottaa, siitä ei pääse eroon.

Tuskin kukaan haluaa sitoutua sopimukseen, jota ei voi halutessa katkaista. YEL-vakuutuksen voi päättää. Se on mahdollista esimerkiksi, kun yritystoiminta päättyy, yrittäjä jää vanhempainvapaalle tai yrittäjänä työskentely katkeaa useamman kuukauden ajaksi sairausloman takia. Jos siis yrittäjän työkyky heikkenee merkittävästi, se ei tarkoita, että ilman tuloja pitäisi maksaa vakuutusmaksuja.


3. YEL-työtulo ei sopeudu yritystoiminnan muutoksiin.

Yrittäjän työ- ja tulomäärät vaihtelevat – se on selvää. Eläkevakuutuksen ottamisen yhteydessä määritettyä työtuloa voi muuttaa kesken kalenterivuoden, jos yrittäjän tilanne muuttuu. Jos esimerkiksi yrittäjä saa paljon uusia asiakkaita tai liikevaihto kasvaa, on syytä nostaa YEL-työtuloa.

 

4. YEL-työtulon määrän voi muuttaa takautuvasti.

Vaikka työtulon määrää voi muuttaa esimerkiksi yritystoiminnan kasvaessa suuremmaksi, työtuloa ei voi muuttaa takautuvasti. Oman YEL-työtulon suuruus kannattaakin tarkistaa säännöllisesti, jotta se on aina yritystoimintaa vastaavalla tasolla.


5. YEL-vakuutuksesta huolimatta yrittäjällä ei ole varaa sairastaa.

YEL-vakuutetun yrittäjän omavastuuajan pituus on yksi päivä eli sairastumispäivä. Tämän jälkeen yrittäjällä on oikeus sairauspäivärahaan. Ilman YEL-vakuutusta yrittäjän omavastuuaika on sama kuin palkansaajilla eli sairastumispäivä ja yhdeksän seuraavaa arkipäivää. Sairauspäivärahaa täytyy hakea Kelalta kahden kuukauden kuluttua sairastamisesta.

 

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran huhtikuussa 2019, päivitetty 2023.

Kirjoittaja on työeläkeyhtiö Elon kehitysjohtaja. Elo tarjoaa lisätietoa ja asiantuntijanäkemyksiä yrittäjän sosiaaliturvaan ja eläkevakuuttamiseen liittyen. Holvi ja Elo yhdessä auttavat pienyrittäjiä byrokratian kiemuroissa ja hälventävät yrittämiseen liittyviä ennakkoluuloja.