Vuosi 2021 oli Holvilla tuulinen, mutta jännittävä. Ostimme Holvin viime vuonna takaisin yksityisomistukseen oltuamme pitkään osa isoa pankkikonsernia. Ja kun sanon me ostimme, tarkoitan koko Holvi-tiimiä – nykyään Holvin omistavat holvilaiset. Näin alkoi Holvin uusi aikakausi.
Mitä tiimiomisteisuus ja riippumattomuus sitten oikein käytännössä tarkoittavat? Entä miten ne näkyvät asiakkaillemme?
Tiimiomisteisuus ja riippumattomuus ovat isossa roolissa Holvin menestyksen kannalta, ja ne tuovat lisäarvoa myös asiakkaillemme (siitä lisää kohta). Vuonna 2021 totesimme, että riippumattomuus muista olisi mahdollista vain, jos saisimme muutettua Holvin liiketoiminnan kannattavaksi. Tähän tavoitteeseen pääsimme loppuvuodesta 2021.
Riippumattomuus antaa meille vapauden muokata omaa tulevaisuuttamme. Liiketoiminnan muuttaminen kannattavaksi tarkoitti myös sitä, että voisimme jatkossa keskittyä suunnittelemaan tulevaa sen sijaan, että keskittyisimme vain raportoimaan edellisten kvartaalien tuloksestamme.
Ennen kaikkea tämä kaikki merkitsi sitä, että pystyimme menemään eteenpäin määrätietoisesti ja luottavaisesti sen sijaan, että keskittyisimme vain lyhyen aikavälin tavoitteisiin. Nykyisin meillä on myös vapaus toimia tarvittaessa nopeastikin. Samalla rakennamme kulttuuria, jossa olemme itse vastuussa riskeistä ja kustannuksista – kuten yrittäjät usein ovat.
Isossa pankissa työskennellessä on helppo eksyä lukuihin ja raportteihin, ja unohtaa työn perimmäinen tarkoitus – eli meidän tapauksessamme pienyritysten auttaminen. Me Holvilla haluamme yksinkertaistaa yrityksen taloudenpidon ja tarjota yrittäjille aikaa keskittyä siihen tärkeimpään, eli yritykseensä. Holvin uuden aikakauden myötä koemme, että olemme taas samassa veneessä asiakkaidemme kanssa.
Olemme myös pystyneet keskittymään tuotekehityksessä asiakkaidemme tarpeisiin ja toiveisiin, sillä meidän ei ole enää tarvinnut keskittyä vain siihen, mikä on välttämätöntä menestyksen kannalta. Teimme asiakastutkimuksia ja pohjalta loimme niiden pohjalta selkeän suunnitelman tuotekehitykselle, käärimme hihat ja aloimme julkaista uusia tuotteita ja palveluita.
Oletko koskaan luonut luottokorttia alusta asti itse? Emme mekään ennen vuotta 2022. Itse asiassa fintech-yritykset harvoin kehittävät luottokorttia omin avuin tässä mittakaavassa. Luottokortin kehittäminen nimittäin vaatii usein suuren pankin taloudellista tukea ja vuosien kehitystyötä.
Luottokortti on haastava tuote sekä rakentaa että kasvattaa. Pienen tiimimme kanssa teimme sen kuitenkin ja julkaisimme Holvi Business Credit -luottokortin toiminimiyrittäjille Suomessa ja Saksassa.
Kortin avulla yrittäjät voivat paikata lyhyet aukot kassavirrassa ja sijoittaa liiketoimintaansa. Toiminimiyrittäjien lisäksi olemme alkaneet myöntää luottokorttia myös pienelle määrälle osakeyhtiöitä. Toiveenamme on, että kaikki Holvin asiakkaat voisivat hakea luottokorttia tulevaisuudessa.
Julkaisimme tänä kesänä myös Apple- ja Google Payn – eli vastasimme asiakkaidemme toiveisiin mahdollistaa täysin digitaalinen maksaminen Holvin avulla. Nyt asiakkaamme voivat jättää lompakon kotiin ja maksaa puhelimellaan. Asennus kestää vain muutaman sekunnin: lisää Holvi-korttisi puhelimesi mobiililompakkoon ja olet valmis ostoksille. Nopeaa, helppoa ja turvallista – tällaisesta maksamisesta me pidämme.
Seuraavaksi tarjoamme asiakkaillemme vielä lisää maksutapoja, eli otamme käyttöön virtuaalikortit. Virtuaalikortit toimivat samalla tavalla kuin tavalliset Holvi-kortit, mutta lompakon sijaan ne löytyvät Holvi-sovelluksesta ja mobiililompakosta. Virtuaalikortit ovat turvallinen ja helppo tapa maksaa verkossa ja sovelluksissa. Apple- tai Google Payhin liitettynä virtuaalikorteilla voi maksaa myös kaupoissa. Ja mikä parasta, jatkossa ei tarvitse odottaa kortin kolahtamista postiluukusta, sillä virtuaalikortin voi ottaa käyttöön heti.
Kehitämme myös maksujärjestelmiämme ja toimme vastikään nopeammat ja tehokkaammat tilisiirrot Holviin. Päivitetyt maksujärjestelmät luovat pohjan asiakkaidemme kovasti toivomalle ominaisuudelle, reaaliaikaisille maksuille. Tavoitteenamme on, että ensi vuonna asiakkaamme voivat siirtää rahaa tililtä toiselle sekunneissa, 365 päivänä vuodessa.
Tuotekehityksen lisäksi olemme keskittyneet kehittämään ja kasvattamaan tiimiämme ja tuomaan lisää osaamista Holviin. Uusi talousjohtajamme Prashant Kumar aloitti Holvilla äskettäin. Prashantilla on yli 10 vuoden kokemus rahoitusalalta, ja hänen tehtävänään on laajentaa luotto- ja lainatarjontaamme sekä auttaa meitä kehittämään tarjontaamme myös pk-yrityksille sopivaksi.
Huhtikuussa vahvistimme johtoryhmäämme nimittämällä uudeksi maksamisen liiketoimintajohtajaksi Noona Puusniekan. Noona johti aiemmin MobilePayn talousorganisaatiota. Holvilla hän keskittyy maksutapojen kasvattamiseen ja kehittämiseen eli esimerkiksi reaaliaikaisiin maksuihin, vaivattomiin kansainvälisiin tilisiirtoihin, debit- ja credit-maksuihin sekä mobiilimaksamiseen.
Vain vuodessa olemme onnistuneet kääntämään Holvin suunnan ja samalla luomaan lisäarvoa asiakkaillemme. Tuotteemme on kasvanut nopeasti ja olemme rakentaneet selkeän suunnitelman, jonka mukaan haluamme edetä.
Matka on ollut huima, ja olemme innoissamme siitä, mitä on vielä tulossa.
Kiitos, että olet mukana.
Tuomas Toivonen, Holvin perustaja ja toimitusjohtaja