Holvi Blogi | Makers & Doers

“On vaikea päättää, että tältä illalta riittää” – Petra opettelee asettamaan omia rajojaan yrittäjänä

Tarinoita Holvi-yrittäjistä · 13.11.2020 8:19 · Salla Simonaho

Koirankouluttaja Petra Saarman koiransa kanssa.

Koirankouluttaja Petra Saarman ei haaveillut yrittäjyydestä, vaan elämä ohjasi hänet yrittäjäksi. Vapaus omaan tekemiseen ja aikatauluihin tekee yrittämisestä mahtavaa, vaikka omien rajojen asettaminen, ja niissä pysyminen, on toisinaan haastavaa. 

Petra Saarman päätyi yrittäjäksi kuin huomaamatta kahdeksan vuotta sitten. Kaikki alkoi siitä, kun Petra alkoi harrastaa ja kisata omien koiriensa kanssa. Koiraharrastus vei mukanaan ja kipinän sytyttyä hän löysi tiensä kouluun ja opiskeli eläintenkouluttajaksi. 

 

Uranuurtajaksi vahingossa

Petra keskittyy työssään ennen kaikkea kaupungissa asuvien koirien kouluttamiseen. Kun hän perusti yrityksensä vuonna 2012, yritys oli ensimmäinen laatuaan. Kantakaupungissa pitkään asunut ja omaa koiraansa kaupungissa treenannut Petra ei ensin edes tajunnut olevansa uranuurtaja. 

“En ajatellut aktiivisesti, että astuisin tuntemattomaan. Minulle oli luontevaa ja itsestäänselvää, että koiran hyvinvointiin ja koulutukseen tulee kiinnittää yhtälailla huomiota myös kaupungissa.”

Pian yrityksen perustamisen jälkeen valkeni, ettei muita samanlaisia yrityksiä ollut vielä olemassa.

"Kantakaupunki on pitkään ollut haastava  alue koiraharrastajille, sillä useimmat harrastuspaikat sijaitsevat kaukana kaupungin ytimestä."

Kaupunkiympäristössä on muutenkin omat ominaispiirteensä – asutusta on tiheästi ja monipuolisen liikunnan mahdollistaminen on haastavampaa kuin haja-asutusalueella, eikä koirille varattuja harjoitusalueita ole juuri tarjolla. 

“Nykyään koulutustarjontaa on kaupungissakin enemmän ja olenkin iloinen ja ylpeä siitä, että olen käynnistänyt markkinat”, Petra sanoo.

 

Yrittäjän vapaus tulee vähitellen

Iltavirkuksi itseään kutsuva Petra nauttii yrittäjyyden tuomasta vapaudesta ja mahdollisuudesta valita omat aikataulunsa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kuulemme nämä sanat yrittäjän suusta. Esimerkiksi ravitsemusterapeuttina toimiva Leena kokee yrittäjyyden mahdollistavan hänelle oman näköisen elämän viettämisen.

“Aloitan päiväni vasta 10-11 aikaan, mutta toisaalta jatkan usein töitäni iltayhteentoista asti”, Petra sanoo.

Vapauden lisäksi Petra nauttii siitä, ettei hänen tarvitse kysellä keneltäkään eikä kukaan ole hengittämässä niskaan. Hän on myös vapaa muokkaamaan omaa työnkuvaansa. 

“Työnkuvan muokkaaminen ei tietysti ole aina pelkästään itsestä kiinni, vaan se muokkautuu myös kysynnän mukaan. Ensimmäiset vuodet yrittäjänä eivät usein ole vapautta, vaan vapaus tulee vähitellen.”

Koska asiakkaat vaihtuvat, myös työpäivät ovat vaihtelevia, vaikka ne muistuttavatkin rakenteeltaan toisiaan. Yrittäjyyteen liittyykin usein paljon “pakollista pahaa” eli oheistöitä, joita ilman yritys ei pyörisi.

“Paperityöt, sähköpostit ja sosiaalinen media on hoidettava päivittäin. Sen lisäksi minulla on 1–3 asiakastapaamista päivässä.”

 

“On oltava armollinen itselleen”

Yrittäjyys on opettanut Petralle paljon. Ennen kaikkea periksiantamattomuutta, mutta myös keskeneräisyyden sietämistä.

“Keskeneräisyyden sietäminen on asia, jota työstän edelleen. Se on minulle luontaisesti vaikeaa ja on vaikea levätä, jos moni asia on kesken.”

Kaikkea ei kannata, tai edes voi, tehdä täydellisesti, vaan toisinaan ihan hyväkin on riittävä. 

“On opittava hyväksymään, että pääasia on, että saa asiat tehtyä, vaikka ne eivät aina menisikään juuri niin kuin on suunnitellut. On oltava armollinen itselleen.” 

 

Elämässä on muutakin kuin työ

Aina ei työntekokaan voi olla kivaa, sen tietää Petrakin. Välillä työt tympivät ja toisinaan töistä on vaikeaa päästää irti. Vastuu omasta hyvinvoinnista on yrittäjällä ja omien rajojen vetäminen on haastavaa. 

“On vaikea päättää, että tältä illalta riittää. On tärkeää vetää rajat työnteolle ja vielä tärkeämpää on pitää niistä kiinni.”

Työstä irrottautumiseen auttaa, kun elämässä on muutakin kuin työ. Petralle se tarkoittaa musiikkia tai liikuntaa. Soittaminen, laulaminen ja keikoilla käyminen vievät ajatukset pois työstä. 

Vinkiksi yrittäjyyttä suunnitteleville Petra haluaa sanoa, että on tärkeä lukea läksynsä ja tuntea oma alansa perinpohjaisesti. 

“Valmis ei tarvitse olla, työssä kyllä oppii. Mutta ei kannata lähteä soitellen sotaan.”

 

Kuva: Sara Rantanen

 

 

Lataa Holvi-tietopaketti

Lue seuraavaksi

“En halua käyttää viikonloppujani kirjanpidon tekoon” – Kirsi jätti paperityöt kirjanpitäjälle

Kirsi Marttisen kokemus Holvin Bookkeeper-palvelusta

Taloushallinto ja kirjanpito, Tarinoita Holvi-yrittäjistä | 4.5.2020 12:46

Työnohjaaja-valmentaja Kirsi Marttinen jätti kirjanpidon ja muut paperityöt Holville ja keskittyy omiin vahvuuksiinsa yrittäjänä. Hän kertoi meille hyppäämisestä täyspäiväiseen yrittäjyyteen ja ...

Lue lisää

“Voit tienata harrastuksella elantosi” – Yrittäjyys toi Evelina Lorekille uusia mahdollisuuksia

evelina-lorek-blog

Yrittäminen, Tarinoita Holvi-yrittäjistä | 28.10.2019 10:00

Evelina Lorek saattaa olla Suomen ainoa taitoluistelun ammattikoreografi. Erikoinen työ ei ole kuitenkaan tullut eteen sattumalta, vaan oman unelma-ammatin luominen on vaatinut paljon työtä, ...

Lue lisää

Vapaus valita oma urapolku vei freelanceriksi – Konstantin Nikkari vaihtoi graafikosta näyttelijäksi

konstantin_nikkari

Yrittäminen, Tarinoita Holvi-yrittäjistä | 22.10.2018 9:21

Luovuus tarvitsee vapautta kukkiakseen. Freelance-näyttelijä Konstantin Nikkari on toiminut freelancerina erilaisten luovien töiden parissa päätyen graafisen alan ja mallin töiden kautta ...

Lue lisää

Liity muiden yrittäjien joukkoon ja tilaa kirjoituksia yrittäjyydestä.

Anna Holvin tehdä elämästäsi helpompaa

Hoida taloudenhallintasi Holvissa ja säästä aikaa itse työn tekemiseen. Holvi ei ole vain perinteinen yritystili, vaan saat samassa paketissa kaikki keskeisimmät työkalut yrityksesi pyörittämiseen.

Android-TXList-FI