Holvin blogin vieraskynäilijänä toimii tällä kertaa yrittäjävalmentaja ja menestysstrategi Marika Roth. Marika uskoo siihen, että yrittäjällä on mahdollisuus menestyä, kun hän yhdistää oma sydämen työn ja liiketalouden perusteet.
”Olenko huono yrittäjä, kun en tee tavoitteita enkä halua keskittyä laskelmiin?”
”Minulla on huono omatunto, kun en saa näitä asioita hoidettua ajallaan, vaikka ne ovat ihan yrittäjyyden perusasioita.”
Sydämeni meinasi särkyä, kun kuulin upean kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin valmentajan sanovan, että hänellä on tunne, että hän ei ole ”kunnon” yrittäjä, koska hänen on todella vaikea tarttua toimeen ja tehdä esimerkiksi yrityksen hallinnollisia asioita. Hän toimii enemmän tunteella ja flow-tilassa kuin analyyttisesti ja järki edellä. Hän soimaa itseään siitä, että ei saa asioita tehtyä niin kuin muut.
Sanon nyt sen, mitä sanoin hänellekin.
Se, että on pää pyörällä monesta yrittäjyyden asiasta ei tarkoita sitä, etteikö kyseinen henkilö olisi loistava työssään.
Se, että itselle ei ole luontaista tehdä tavoitteita, ei tee sinusta huonoa yrittäjää.
Se, että laskun tekeminen tuntuu työläältä ja kaikenmaailman ilmoitusten tekeminen on vihon viimeinen asia, mihin haluaa aikaansa käyttää, ei tee sinusta huonoa yrittäjää.
Se, että haluaa nauttia ja tehdä työtään ilon kautta on upea asia.
Luovat yrittäjät tuovat meille iloa, apua, kauneutta ja hyvää oloa.
He auttavat ihmisiä voimaan paremmin, he auttavat työyhteisöjä, he auttavat luomaan kauniita tiloja, he tekevät upeita visuaalisia ilmeitä yrityksille, he tekevät meistä kauniita ja heidän tuotteensa antavat meille mahdollisuuden näyttää omaa persoonaamme.
Joka ikinen luova yrittäjä on lahja.
Ole ylpeä omasta tekemisestäsi ja siitä vaikutuksesta, mikä sinulla on omaan yhteisöösi, kotipaikkaasi, kaupunkiin tai kuntaan ja koko Suomeen.
Jotta voit tehdä omaa sydämen työtäsi, muutamat perusasiat on hyvä olla hallussa. Perusasiolla tarkoitan niitä liiketalouden perusteita, jotka auttavat sinua luomaan omasta yrittäjyydestä elinkeinon.
Silloin sinun yrityksen perusta on vahva. Perusasioita voi opetella ja kun teet asioiden hoitamisesta itsellesi mahdollisimman helppoa omaan arkeesi sopivaksi, ne tulee tehtyä ajallaan. Sinulla ei kuulu nalkuttava ääni takaraivossa ”että taas on jäänyt tekemättä”, eikä sinulla ei ole huonoa omaatuntoa siitä, että asiat ovat kesken. Ennen kaikkea, sinun ei tarvitse vältellä näiden perusasioiden tekemistä, koska ne sujuvat omassa arjessa.
Ja kerronpa salaisuuden, en minäkään pidä ”tylsien” asioiden hoitamisesta. Paljon mieluummin ulkoistaisin kaiken hallinnollisen työn toisille. Isona apunani on kirjanpitäjäni, mutta jonkunhan ne paperit pitää toimittaa myös hänelle. Tähän olen luonut oman tapani toimia. Koska nämä tehtävät täytyy hoitaa, olen keksinyt tapoja, millä saan ne hoidettua ilman tuskaa ja kiukkua. En voi sanoa, että rakastaisin arkistoimista ja kuittien lajittelua – hermohan siinä meinaa mennä. Mutta kun työ on tehty, fiilis on todella hyvä! Sitten voin taas keskittyä omaan työhöni, mitä rakastan ja mikä ei oikeastaan tunnu työltä.
Ymmärrän siis tuskan. Jos voisin, ottaisin jokaista kädestä kiinni ja sanoisin, että ole oma itsesi.
Se on se, mikä tekee sinusta uniikin. Perusasiat voi oppia ja niissä voin auttaa.
Ja sen takia loin Menestyjän Bisnespakin™, joka on verkkokurssi yrittäjyyden perusteista. Saat itsellesi perusteet, joiden avulla voit hioa omaa liikeideaasi ja suunnitella oman arkesi sellaiseksi, että kaikki tärkeä tulee hoidettua ja voit keskittyä taas omaan työhösi.
Kurkkaa, mistä Menestyjän Bisnespakista™ on kyse ja liity riskittä mukaan.
Loista ja anna lahjasi näkyä maailmalle!