Silloin tällöin saamme tuohtunutta palautetta: miksi tilini on suljettu? Tilanne on kaikille ikävä, mutta emme tee tätä ilkeyttämme. Meitä koskevat tiukat säännökset ja niiden puitteissa joudumme joskus jäädyttämään tilejä, aivan kuten muutkin maksulaitokset. Läpinäkyvyyden nimissä ja hälventääksemme huhupuheita haluamme nyt avata syitä jäädytyksen takana.
Ensinnäkin: tilien jäädyttäminen on erittäin harvinaista. On siis hyvin epätodennäköistä, että keskivertokäyttäjän tiliä tullaan koskaan jäädyttämään. Huomioi kuitenkin, ettei tilin jäädytys edellytä käyttäjän suostumusta.
Vaikka tilin jäädyttäminen tai sulkeminen on harvinaista, joskus niin tapahtuu.
Olemme säännelty maksulaitos, joten meidän tulee noudattaa säännöksiä tarkasti. Toimimme Suomessa ja EU:n alueella Suomen Finanssivalvonnan myöntämän toimiluvan alaisesti. Saksassa sivukonttorimme toimintaa valvoo lisäksi paikallinen finanssivalvonnan viranomainen Bafin. Näin ollen meitä koskevat erittäin tiukat turvallisuusstandardit.
Mitä tämä siis tarkoittaa käytännössä?
Meidän täytyy tuntea asiakkaamme
Niin sanottu KYC (Know Your Customer) luo pohjan asiakassuhteillemme. Meidän tulee tunnistaa ja varmentaa asiakkaamme sekä ymmärtää heidän yritystoimintansa luonne ja laajuus. Kysymme näitä tietoja tilin avausvaiheessa, ja ilman kyseisiä tietoja emme voi tarjota palvelujamme.
Tilanteet voivat muuttua asiakassuhteen elinkaaren myötä. Asiakkaan status tai hänen yritystoimintansa saattaa muuttua ajan myötä eikä toiminta enää myöhemmin noudatakaan Holvin käyttöehtoja, joihin asiakas on alunperin sitoutunut. Pettymys voi olla kova, jos tili joudutaan sulkemaan pitkän asiakassuhteen jälkeen, mutta valitettavasti joskus näin on pakko menetellä.
Rahanpesun, terrorismin rahoituksen ja muun rikollisen toiminnan ehkäisy
Pankkien ja maksulaitosten pitää varmistaa, ettei niiden kautta kulkevia varoja käytetä rahanpesuun, terrorismin rahoittamiseen tai muuhun rikolliseen toimintaan. Tämä säännös on kirjattu lakiin.
Varmistaaksemme, että toimimme meitä koskevien lakien ja säännösten mukaisesti meidän pitää joskus pyytää lisätietoja rahojen alkuperästä. Tämä voi kuulostaa tavallisen käyttäjän näkökulmasta kummalliselta, mutta rikolliset yrittävät väärinkäyttää tilejä mitä mielikuvituksellisimmin keinoin pysyäkseen lain ulottumattomissa. Jos meillä siis on syytä epäillä poikkeavaa tai epäilyttävää toimintaa, tili voidaan jäädyttää.
Haluamme suojella sinun varojasi
Jos huomaamme epätavallista toimintaa tililläsi tai epäilemme muista syistä, että tilillesi on murtauduttu tai olet joutunut identiteettivarkauden uhriksi, jäädytämme tilin ja tarkistamme tilanteen sisäisesti. Tilin nopea jäädyttäminen voi siis olla sinun omaksi parhaaksesi, jos on päässyt käymään niin, että väärinkäyttäjä on päässyt tiliisi käsiksi. Jos kyseessä on väärä hälytys, pahoittelemme ja peruutamme tietysti jäädytyksen. Suosittelemme lukemaan vielä täältä, miten voit itse edesauttaa tilisi suojausta.
Viranomaiset pyytävät meitä jäädyttämään tai sulkemaan tilin
Kun viranomaiset, kuten poliisi, pyytävät meitä sulkemaan tilin, laki vaatii meitä toimimaan pyynnön mukaisesti. Teemme yhteistyötä poliisin ja muiden viranomaisten kanssa. Jos saamme pyynnön sulkea tilin, toimimme sen mukaisesti. Kuten käyttöehtoihimme on kirjattu, joskus meidän tulee myös jäädyttää tili oikeuden määräyksen mukaisesti, kun yritys on asetettu konkurssiin.
Holvi ei hyödy tilin jäädytyksestä
Me emme hyödy millään tapaa tilin jäädytyksestä. Tilien sulkeminen ei siis ole Holvin intresseissä, vaan teemme niin suojellaksemme asiakkaitamme ja ehkäistäksemme väärinkäyttöä ja rikollisuutta.
Yhteiskuntavastuun nimissä yksi tehtävämme on torjua rikollisuutta, ja siksi asetamme omat tavoitteemme korkealle. Pyrimme luomaan Holvin sisällä käytännöt, joiden puitteissa teemme enemmän kuin pelkästään noudatamme lakeja ja säännöksiä. Tätä varten olemme luoneet tarkan sisäisen valvonnan järjestelmän.
Tämä järjestelmä auttaa meitä huomaamaan poikkeavuudet nopeasti ja reagoimaan niihin välittömästi. Näin varmistamme, että kaikkia osapuolia, niin asiakkaitamme, Holvin työntekijöitä kuin yhteiskuntaa laajemminkin, suojellaan mahdollisimman tehokkaasti.
Joskus käy niin, että tilin jäädytys saa aikaan kuohuntaa sosiaalisessa mediassa. Huhupuheet lähtevät helposti liikkeelle ja väärät tulkinnat lisäävät vettä myllyyn.
Tilanne on hankala, koska emme voi koskaan kommentoida julkisesti yksittäisten asiakkaiden tietoja. Emme edes silloin, vaikka asiakas kuinka sanoisi, että “saa minun puolestani kertoa julkisesti”. Meitä säädellään tiukasti, ja meidän pitää noudattaa niin yksityisyyteen kuin rahanpesulakiin liittyviä säännöksiä.
Some ei ole muutenkaan paras paikka käsitellä arkaluontoisia raha-asioita. Kunnioitamme asiakkaamme yksityisyyttä ja pankkisalaisuutta ja käsittelemme siksi tiliin liittyvät asiat aina henkilökohtaisesti asiakkaan kanssa.
Suosittelemmekin suhtautumaan skeptisyydellä somessa laukkaaviin huhuihin. Koska emme voi kommentoida tapauksia, somessa ilmi tuleva tarina on yleensä varsin yksipuolinen.
Tämä aiheuttaa varmasti närää: miksi minulle ei kerrota suoraan, miksi tilini on jäädytetty?
Valitettavasti emme voi kertoa tilin jäädyttämisen syitä avoimesti, koska yritämme ehkäistä rikollista toimintaa. Jos kertoisimme syyt avoimesti, rikolliset oppisivat nopeasti kiertämään niitä.
Jos virkavalta epäilee rikosta, emme saa myöskään “vinkata” siitä asiakkaalle ja näin ollen mahdollisesti auttaa rikokseen syyllistynyttä. Tämä voi tietysti aiheuttaa hämmennystä tapauksissa, joissa käy lopulta ilmi, ettei mitään rikollista ole tapahtunut. Me emme kuitenkaan valitettavasti voi tietää etukäteen, onko hälytys oikea vai ei, joten joudumme käsittelemään tapauksia varovaisesti.
Vaikka emme voi avoimesti kertoa kaikki tilin jäädyttämiseen liittyviä syitä, suosittelemme aina tutustumaan tarkasti käyttöehtoihimme ja Acceptable Use Policy -käyttösääntöihimme. Emme voi aina kertoa yksityiskohtaisesti, mistä nimenomaisesta kohdasta, rikkeestä tai jopa rikosepäilystä tilin jäädytys johtuu, mutta yleiset linjauksemme löytyvät näistä kahdesta dokumentista.