Holvi Blogi | Makers & Doers

Kirjanpidon ei tarvitse olla tervanjuontia

Yrittäjäpalveluiden digitalisaatio, Holvi yrittäjille, Taloushallinto ja kirjanpito · 9.9.2015 14:30 · Arttu Talvitie

Korviimme kantautuu usein, kuinka pienyrittäjät kertovat suurimman turhautumisensa koskevan sitä, etteivät he ole liiketalouden ammattilaisia. Suurinta osaa heistä ei kiinnosta kirjanpito, eikä yrityksen talouspuolesta huolehtiminen suju heiltä tehokkaasti.

Yrittäjät käyttävät keskimäärin 6,8 tuntia viikossa taloudenhallintaan. Surullista tässä on se, ettei tuon pitkäveteisen manuaalisen työn tekeminen vie firmaa askeltakaan eteenpäin. Oli miten oli, yrityksen tuloksen kannalta on erittäin tärkeää pysyä koko ajan kartalla yrityksen taloudellisesta tilanteesta.

Holvin avulla yrittäjä ei enää hautaudu raportoinnin ja kulujen seurannan aiheuttaman työtaakan alle. Olemme integroineet olennaiset kirjanpitotyökalut, laskuttamisen ja kulujen seurantaominaisuudet Holvi-yritystiliin.

Holvilla voit toki vastaanottaa ja lähettää rahaa, kuten perinteisillä pankkitileillä, mutta sen avulla yrityksen talouden seuranta on huomattavasti helpompaa kuin perinteisellä pankkitilillä. Holvi on rakennettu yrittäjää varten. Kaikki raportit on suunniteltu ihmisten luettaviksi, toisin kuin kirjanpitosoftat, jotka on suunniteltu kirjanpitäjille ja veroasiantuntijoille.


Kuinka Holvi auttaa yrityksen taloudenseurannassa?

On olemassa monta tapaa, joilla Holvi voi auttaa yrittäjää vähentämään manuaalisen työn taakkaa ja säästämään aikaa.

1. Tulo- ja menoluokat

Kaikki tilitapahtumat Holvi-tilillä luokitellaan omaan Tulo- tai Menoluokkaansa, käyttäjän valintojen mukaan. Näiden avulla pystyt helposti selaamaan tiettyihin kuluihin menneitä tilitapahtumia – ei enää pitkiä harmaita tiliotteita, vaan selkeitä jaotteluita haluamallasi tavalla. Voit esimerkiksi käydä läpi erikseen vuokriin tai toimistotarvikkeisiin liittyneitä tilitapahtumia. Pystyt myös helposti tarkastelemaan mistä rahasi tulevat, jos olet esimerkiksi luokitellut tulo-luokat vaikka asiakkaidesi mukaan.

Holvi-käyttötilit käyttävät maksuperusteista kirjanpitoa, eli tulo kirjataan kirjanpitoon vasta kun rahat on saatu, ja vastaavasti meno kirjataan vasta kun raha on maksettu. Tiliin voi luoda erilaisia tulo- ja menoluokkia niin paljon kuin haluaa.

Jotta luokittelusta saa kaiken hyödyn irti, kannattaa siihen käyttäöä aikaa. Tämä selkeyttää rahaliikenteen seuraamista ja vapauttaa aikaa myöhemmin. Holvi koostaa tulo- ja menoluokista hienon visuaalisen yleisnäkymän, mihin on helppo perehtyä pikaisestikin.

2. Kulukorvaukset

Holvilla pystyy taltioimaan kulukorvaukset minuuteissa. Käyttäjä pääsee valitsemaan kahdesta vaihtoehdosta: kulukorvauksen pystyy kirjaamaan suoraan tilille jonkun toisen puolesta, tai kulukorvauslomakkeen voi lähettää tiimin jäsenelle, joka täyttää lomakkeen ja lähettää sen takaisin.

Molemmat vaihtoehdot maksetaan helposti suoraan Holvi-tililtä. Kuitit säilyvät tallessa ilman paperiversioiden säästämisen tarvetta, ja täten käyttäjä säästyy armollisesti kuukausittaiselta kuittienmetsästysruljanssilta.

3. Laskutustyökalu

Holvilla voi lähettää ammattimaisia laskuja. Kun lasku on maksettu, Holvi yhdistää automaattisesti saapuvan rahasumman oikeaan laskuun viitenumeron perusteella – ei enää turhaa laskujen täsmäytystä. Holvin laskutusnäkymästä näet yhdellä silmäyksellä kuka on maksanut laskunsa ja kuka ei.

4. ALV-tuki

Yksi Holvin hyödyllisimmistä ominaisuuksista yrittäjille on ALV-työkalumme joka laskee ALV-prosentin kaikista transaktioista reaaliaikaisesti. Holvi laskee ALV:n omaan meno- ja tulokategoriaansa. Näistä luokista sitten näkee reaaliaikaisesti saatavan tai maksettavan ALV:n kokonaismäärän. Kaikki arvonlisäverolliset transaktiot Holvi-tililtä ulospäin kirjautuvat ALV-saataviin, ja kaikki arvonlisäverolliset transaktiot Holvi-tilille kasvattavat ALV-maksettavien määrää.

Holvi poistaa tuskaisuuden kuukausittaisesta ALV-raportoinnista koostamalla nämä raportit automaattisesti.

Pistääksesi pystyyn ALV-tuen Holvi-tiliisi, ruksi “ALV-velvollinen” luodessasi uutta Holvi-tiliä tai lisää ominaisuus jo olemassa olevaan tiliin ottamalla yhteyttä support(at)holvi.com

5. Raportit

Holvi ei tarjoa automatisoitua kirjanpitoa, mutta Holvin raporteilla kirjanpidosta tulee huomattavasti helpompaa!

Holvi tarjoaa seuraavat kirjanpitoraportit kustomoitavilla päivämäärillä. Raportit voi viedä Exceliin tai PDF-formaatiin.

  • Tiliote: Lista kaikista tilin maksutapahtumista aikajärjestyksessä (maksuperusteinen).
  • Tuloslaskelma: Yhteenveto tuloista ja menoista ja niiden perusteella laskettu Nettotulo (tällä hetkellä suoritusperusteinen).
  • Budjettiraportti: Tulo- ja menoluokkiin budjetoidut tavoitteet ja niiden kuukausittainen kehittyminen (maksuperusteinen).
  • Laskutus (suoritus- ja maksuperusteinen): Jatkuva lista kaikista laskuista, joka sisältää laskun syyn, maksupäivän ja ALV:n.
  • Päiväkirja: Kattava kronologinen lista kaikista Holvi-tilin maksutapahtumista. Sisältää ALV-prosentin, päivämäärän, luokan ja muita tärkeitä tietoja (suorite/maksuperusteinen).
  • Pääkirja: Tulot ja menot lajiteltuina. Jokaisen yksittäisen tapahtuman kohdalla näkyy ALV-prosentti, päivämäärä, luokka ja muita tärkeitä tietoja
  • ALV-raportti: ALV-kannan mukaan järjestetty lista kaikista tilin tapahtumista jotka sisältävät ALV:n (maksuperusteinen).
  • Kuitit Holvin palvelumaksuista: Palvelumaksuina perityt kulut, sisältäen ALV:n (maksuperusteinen).
  • Nämä raportit ja muutkin asiakirjat pystyy lataamaan tai viemään suoraan Dropbox-tilille. Ajanjakson pystyy säätämään haluamakseen, kuten myös luokkakohtaisen rajauksen.

6. Liitteet

Liitteet, kuten kuitit jotka on lisätty kulukorvauksiksi, voi lähettää suoraan Dropbox-tilille. Näin tositeet ja muu materiaali on helppo toimittaa kirjanpitäjälle tai arkistoida omaa käyttöä varten. Tositteet ja raportit lähetetään näppärässä paketissa, johon on helppo perehtyä myöhemmin ja jonka perusteella lopullinen kirjanpito on helppo tehdä.

Holvin avulla pystyt hoitamaan liiketoiminnan rutiinit helposti ja näppärästi, joten kirjanpito-taakkasi on pienempi. Siksi yhteistyötilitoimistomme tarjoaakin palveluitansa halvemmalla Holvin asiakkaille. Tutustu yhteistyökumppaneihimme täällä!

 

Lue seuraavaksi

Savisisko ja käsityöyrittäjä digimaailmassa – kuuntele podcast!

Podcast-ErikaHaavisto

Yrittäjäpalveluiden digitalisaatio, Holvi yrittäjille, Yrittäminen | 7.8.2018 10:23

Podcastimme kahdeksas jakso on nyt ulkona. Kuuntele yhden Holvi-yrittäjän tarina!

Lue lisää

Kuuntele podcast: miten digitalisaatio helpottaa yrittämistä?

Podcast-AJ

Yrittäjäpalveluiden digitalisaatio, Holvi yrittäjille | 1.8.2018 7:06

Holvin uusimmassa podcast-jaksossa tutustutaan moderniin yrittäjyyteen!

Lue lisää

Moderni yrittäjyys myllää taksialaa – Uber-Timo

UberTimo_MaD

Yrittäjäpalveluiden digitalisaatio, Holvi yrittäjille, Yrittäminen | 5.6.2018 8:04

Perinteinen taksiala on murroksen edessä. Rohkeimmat ovat ottaneet uudet toimintatavat avosylin vastaan ja hyödyntävät moderneja työkaluja yritystoiminnan pyörittämisessä omilla ehdoillaan. Oletko jo ...

Lue lisää

Liity muiden yrittäjien joukkoon ja tilaa kirjoituksia yrittäjyydestä.

Anna Holvin tehdä elämästäsi helpompaa

Hoida taloudenhallintasi Holvissa ja säästä aikaa itse työn tekemiseen. Holvi ei ole vain perinteinen yritystili, vaan saat samassa paketissa kaikki keskeisimmät työkalut yrityksesi pyörittämiseen.

Android-TXList-FI