Workaround | Holvi Blogi

5 vinkkiä, kuinka verkostoidut kuin ammattilainen – ja jopa nautit siitä

Kirjoittanut Mia Ehrnrooth | 15.10.2019 6:10

Mia Ehrnrooth, yrittäjä ja entinen saippuasarjatähti, on oppinut parhaat verkostoitumisvinkkinsä yllättäviltä tahoilta. Nyt hän kertoo, miten verkostoidut järjestelmällisesti ja tehokkaasti, mutta pidät samalla myös hauskaa.

 

Suurin oivallukseni verkostoitumisen saloihin tapahtui vuonna 2014 Cannesin filmifestivaaleilla.

Punaisen maton glamourista ja cocktail-juhlien vilinästä silmiin pisti erikoinen parivaljakko. Kuin Pekka ja Pätkä konsanaan, paikallinen kenkäkauppias ja tapahtumajärjestäjä eivät varmasti olleet porukan menestyneimpiä, saatika tyylikkäimpiä, mutta he vaikuttivat juttelevan kaikkien kanssa ja solmivan uusia kontakteja kuin koneet. Kaiken lisäksi heillä näytti olevan vieläpä hauskaa sitä tehdessään.

Uteliaisuuteni heräsi ja halusin oppia lisää. Lyöttäydyin siis heidän seuraansa ja seuraavan yhdentoista päivän ajan tavoitteeni oli imeä itseeni samaa taitoa sekä oppia nauttimaan verkostoitumisesta myös vierailla vesillä.

Tässä oppini verkostoitumisen saloihin ja vinkit, kuinka se muuttuu ahdistavasta pakkopullasta hauskaksi harrastukseksi.

 

1. Aseta tavoite

Kun päätät kehittää verkostoitumistaitojasi, päätä ensiksi, mikä on tavoitteesi. Tämä on tärkeää, jotta osaat valita oikeat tilaisuudet. Meillä kaikilla on kalenterissa myös muuta,  kuten lapset, työ ja harrastukset – priorisointi kannattaa.

Kun valitset tapahtuman, tee kaksi asiaa. Ensiksi, mieti, onko tämä tapahtuma sellainen, joka sinua kiinnostaa. Toiseksi, mieti, kenet haluaisit tavata – ja miksi? Alitajunnalla on tapana ohjata meitä oikeaan suuntaan, ja ennen kuin huomaatkaan, istut samassa pöydässä suurimman idolisi kanssa.

Myös se, että olet tehnyt päätöksen osallistua juuri tähän tapahtumaan ja viettää aikaa näiden ihmisten kanssa, saa aikaan sen, että olet sitoutuneempi ja keskittyneempi siihen mitä teet. Toiset ihmiset aistivat läsnäolosi, ja onnistuneen ensitapaamisen ydin on juuri se hyvä fiilis.

 

Mia Ehrnrooth ja Maria Friström Holvin tiloissa 26.6.2019 inspiroimassa osallistujia löytämään intohimonsa.

 

2.  Ole avuksi

Meillä on kaksi korvaa ja yksi suu. Käytä niitä oikeassa suhteessa. Kuuntele muita ja opi kuulemaan, jos toisella on ongelma, jonka ratkaisussa voit olla avuksi. Älä siis ole onnenonkija, sillä verkosto toimii parhaiten, kun kaikki voivat auttaa toisiaan.

 

3. Toimi esittelijänä

Kaikki ovat paikalla löytämässä uusia ystäviä. Ole avulias: jos joku vaikuttaa eksyneeltä karitsalta, esittele hänet muille. Ihmiset arvostavat tätä paljon, ja kun ensi kerralla olet itse se eksynyt karitsa, voit olla varma, että henkilö, jonka esittelit viimeksi muille, tekee sinulle samoin.

 

Holvin tilat täyttyivät innokkaista osallistujista, kun Mia ja Maria keskustelivat panelistien kanssa verkostoitumisesta.

 

4. Harjoittele intro ja ole oma itsesi

Tapahtumiin on mukava tulla, kun sinulla on valmistautunut olo. Hyvä kikka on varata kolme introa takataskuun. Kun tilanne tulee ja on aika esittäytyä ja lyöttäytyä porukkaan, tiedät, mitä sanoa.

Yksi intro voi olla todella lyhyt ja sopia tilanteeseen, jossa haluat liittyä keskusteluun. Toinen voi olla pidempi, jossa kerrot itsestäsi ja esimerkiksi yrityksestäsi mittavammin. Kolmas on se, jota käytät, jos sinun tulee esittäytyä yleisölle. Näitäkin tilanteita tulee välillä yllätyksenä ja silloin on mukavaa, että et jää tuppisuuksi.

Tärkeää on kuitenkin olla oma itsensä. Jos olet ujo tai introvertti, keskity muihin. Voit kysyä kysymyksiä ja kun keskustelu lähtee käyntiin, jossain vaiheessa sinulta kysytään samat kysymykset. Vastaaminen niihin on helpompaa, kun olet saanut vähän ideoita muilta. Jos olet ryhmän viihdyttäjä, mene sillä ja anna persoonasi näkyä. Tärkeintä on, että uusille tuttavuuksille tulee selväksi, kuka olet ja miksi olet täällä ja että heille jää sinusta aito hyvä fiilis.  

 

5. Tyylikäs poistuminen ja followup

Älä jää yhteen porukkaan roikkumaan vaan liiku. Tämä voi tuntu aluksi tylyltä, mutta usko tai älä, ihmiset arvostavat ihmisiä, jotka tiedostavat oman aikansa arvon. 

Yksi tärkein asia verkostoitumisessa on tehdä tyylikäs poistuminen ja muistaa ylläpitää uusi luotu suhde eli followup. Tyylikäs poistuminen tarkoittaa sitä, että on hyvä lähteä, kun juhlat ovat parhaimmillaan ja tunnelma huipussaan. Ota kontrolli ja päätä keskustelu ennen kuin se laskee kuin lehmän häntä. Voit kohteliaasti kiittää kiinnostavasta juttutuokiosta ja kertoa, että oli mukava tutustua. 

Mutta muista: tärkeämpää kuin kohtelias päätös on tunnelma, jonka jätät. Tätä voit edesauttaa pienellä kikalla. Jos viikonloppu on tulossa ja keskustelun aikana selvisi, että porukka on menossa HIFK:n peliin, toimi seuraavasti. Kiitä keskustelusta, pidä huoli, että vaihdoitte yhteystietoja, toivota hyvää peliä ja voit vaikka muistuttaa ottamaan pipot mukaan, jotta korvia ei palele. 

Ihmiset muistavat ennemmin minkä tunteen heihin jätit kuin mitä sanoit. Seuraavana päivänä, tai jopa heti tapahtuman jälkeen, on hyvä tehdä followup. Ole yhteydessä uuteen ystävääsi ja sovi seuraava tapaaminen.

Ja loppuun vielä kevyemmän puolen ekstravinkki. Ystäväni Maria Friström antoi verkostoitumisteemaisessa tapahtumassamme hauskan vinkin: ”Kallista päätä vasemmalle, niin ihmiset ovat vastaanottavaisempia ja tykkäävät sinusta enemmän.” Eli jos kaikki menee metsään, niin suu suppuun, nytkäytä pää vasemmalle, hivuttaudu ulos keskustelusta ja kokeile ensi kerralla uudestaan!