Piilaakso voi tuntua kaukaiselta, mutta sieltä ammennetut opit ovat auttaneet Maria Friströmiä, “tavallista tyttöä Turun Lausteelta”, luomaan pelottomasti omannäköistä ja merkityksellistä uraa myös yrittäjänä Suomessa. Maria jakaa oppinsa inspiraatioksi muille pienyrittäjille.
Kymmenisen vuotta sitten tukholmalaisen vuokrayksiömme postiluukusta tipahti todellinen yllätys: Yhdysvaltoihin myönnetyt työluvat. Edessä oli muutto Piilaaksoon ja uuteen työhön yhteen maailman johtavista viestintätoimistoista.
Koska tämä saattaa kuulostaa jotenkin satumaiselta, haluan heti aluksi tehdä paljastuksen. Kaikki ei todellakaan sujunut tuosta noin vain satujen hyvän haltijattaren taikasauvan heilautuksesta. Hain lukuisia työpaikkoja, joista suurin osa ei edes vastannut hakemuksiini.
Kolmen kuukauden kova työnhaku palkittiin lopulta unelmatyölläni, ja siinä yllättävä valtti englanninkielisten hakijoiden joukossa olikin suomalaisuuteni. Nokia kun sattui olemaan viestintätoimiston yksi merkittävä asiakas.
Kuuden Piilaakso-vuoden aikana pääsin työskentelemään maailman suurimpien brändien parissa ja istumaan saman pöydän ääreen joidenkin maailman älykkäimpien, luovimpien ja sisukkaimpien ihmisten kanssa.
Nämä viisi asiaa opin heiltä.
Kolmisen vuotta sitten muutimme takaisin Suomeen kymmenen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen ja perustin ensimmäistä kertaa oman yrityksen. Ostan huonokuntoisia asuntoja, jotka remontoin, stailaan ja pistän vuokralle.
Aloitin kaiken nollasta. Vasaraa olin edellisen kerran pitänyt kädessä koulussa puutyötunnilla 12-vuotiaana. Jaan tekemisiäni Instagramissa, ja kun porasin betoniseinään reikää iskuporakoneella, joku kommentoi, että olen peloton. Se pisti minut miettimään. Enhän minä ollut peloton, vaan todellisuudessa minua pelotti ihan hirveästi. Mutta tein silti.
Piilaaksossa opin, että pelko ei ole vihollinen, vaan todellinen vihollinen ja este on se, että odottaa pelon menevän ohi. On mahdollista olla pelokas ja urhea samaan aikaan. Se on todellista rohkeutta.
Oli valtavan opettavaista nähdä, miten ison amerikkalaisen teknologiafirman markkinointijohtaja pelkäsi esiintymistä niin paljon, ettei pystynyt nukkumaan edellisenä yönä ollenkaan. Mutta hän teki sen silti.
Menestyneet ihmiset eivät ole pelottomia. He pelkäävät ihan yhtä paljon kuin kuka tahansa meistä. Ero piilee siinä, että he toimivat pelosta huolimatta.
Jos pelkäät, tiedät, että olet oikealla polulla tekemässä jotain itsellesi merkityksellistä.
Olen tyypillinen kiltin tytön syndrooman ilmentymä ja olenkin tottunut pärjäämään asioissa hyvin. Koulussa tuli kymppejä ja voitin urheilussa kultamitaleita. Mikäs siinä, voin taputtaa nuorta minääni olalle: hyvin tehty.
Mutta on siinä myös nurja puolensa. Opin nauttimaan saavutuksista ja odottamaan niitä sen sijaan, että olisin iloinnut itse tekemisestä. Siitä jäi hirmuinen epäonnistumisen pelko.
Remontoidessani asuntoja virheitä tulee tehty jatkuvasti, ja aluksi se tuntui todella turhauttavalta. Sitten ystäväni muistutti minua Piilaaksossa kuulemastani opista: luota prosessiin. Epäonnistuminen voi olla epäonnistuminen, tai se voi olla osa prosessia, joka vie sinut maaliin ja opettaa tarvitsemasi opin matkan varrella.
Tie maaliin ei ole suoraviivainen eikä epäonnistumisten yli voi loikata. Thomas Edison taisi yrittää 97 kertaa keksiä hehkulampun ennen kuin onnistui siinä. Mitä jos hän olisikin antanut periksi 89 yrityksen jälkeen?
Yrittämisen lopettaminen ennen maaliin pääsyä on vähän niin kuin lopettaisi elokuvan katsomisen kesken. Et voi tietää miten tarina päättyy, ellet puske eteenpäin.
Mia Ehrnrooth ja Maria Friström juontavat yhdessä Tuplashotti-podcastia, jossa he käsittelevät pilke silmäkulmassa yrittäjyyttä ja äitiyttä. Kuuntele podcastia täällä.
Olin mukana järjestämässä toimiston merkittävän asiakkaan, Applen, tapahtumaa, johon vieraspuhujaksi oli kutsuttu elokuva- ja televisiotuottaja J.J.Abrams. Tuhannet fanit odottivat malttamattomina muun muassa Tähtien sota -elokuvista tutun Abramsin puheenvuoroa.
Mutta juuri ennen lavalle menoa hänelle tuli tekninen ongelma esityksensä kanssa, joka oli pullollaan herkullisia videoklippejä. Art directorimme istui alas hänen kanssaan takahuoneessa ja alkoi ratkoa ongelmaa. Lopulta, pitkien hikisten minuuttien jälkeen AD löysi ratkaisun.
Tämän jälkeen J.J. teki jotain, josta haluan ottaa oppia. Hän aloitti halaamalla AD:ta. Hän olisi hyvin voinut loikata suoraan lavalle, mutta sen sijaan hän kiersi koko huoneen ja kätteli meitä joka ikistä kiittäen hyvästä työstä ja hänen esityksensä pelastamisesta.
Juuri J.J.:n tapa huomioida muut tekee hänestä mahtavan työkaverin. Menestys ei synny pelkästä raudanlujasta ammattitaidosta, vaan yksi osatekijä on se, kuinka miellyttävää kanssasi on tehdä yhteistyötä.
Yksi tärkeimmistä työelämän opeista on tullut epäonnistumisen kautta.
Piilaaksossa olin tottunut tekemään todella kovaa duunia eivätkä 80-tuntisetkaan työviikot olleet epätavallista. Kun tulin töihin, menin suoraan asiaan – kuulokkeet korville, fokus päälle ja menoksi.
Alkuun sujuikin tosi hyvin, ja sain ylennyksen. Niinpä tiukensin tahtia: jotta saisin enemmän töitä tehtyä, aloin jättää lounaan väliin, jatkoin iltaisin työntekoa vielä kotona enkä ehtinyt puhua työkavereille.
Seuraavassa kehityskeskustelussa koin yllätyksen. Ei tullut kehuja tai palkankorotusta, vaan sain neuvon, josta tuli yksi elämäni tärkeimmistä opeista.
Mitä teet on tärkeämpää kuin miten sen teet.
Tehokkuus ei tule siitä, että teet asiat nopeammin tai lopetat lounaan syömisen. Päinvastoin. Koska olin niin keskittynyt vain omiin – usein turhiin – tehtäviini, minulta oli jopa jäänyt huomaamatta, että vieressäni istuva työkaveri oli saanut potkut. Olin ollut niin syvällä omassa suorittamisessani, etten nähnyt metsää puilta.
Tein täyskäännöksen. Rupesin taas syömään lounasta, kävin tauoilla kävelyillä ja juttelin työkavereideni kanssa. Se antoi perspektiiviä ja johti siihen, että poistin tehtäviä, joiden huomasin olevan turhia, paransin prosesseja ja annoin tiimilleni enemmän vastuuta. Se vapautti aivoilleni lisää tilaa strategiselle ja kehittävälle työlle.
Puolen vuoden jälkeen tein vähemmän työtunteja kuin ikinä ja saavutin parhaat tulokset siihen mennessä. Sain spontaanisti palkankorotuksen ja ylennyksen, ja mikä parasta, myös kollegani sai ylennyksen.
Yksi Salesforcen (yksi maailman suurimmista ohjelmistoyrityksistä) alkuaikojen myyntijohtajista kertoi minulle, miten häntä oltiin testattu haastattelussa ”myy minulle tämä kynä” -tehtävällä. Sen sijaan, että olisi alkanut kertoa kynän ominaisuuksista kuten edeltävät hakijat, hän tokaisi: ”Jos kirjoitat nimesi paperille, saat minulta 100 dollaria.” Haastattelija totesi, että siihen hän tarvitsee kynän. Hän ei myynyt tuotetta, vaan ratkaisun haasteeseen tai tarpeeseen.
Jos haluat menestyä, keskity aina ensisijaisesti arvon luomiseen. Miten luot arvoa asiakkaillesi, yleisöllesi, tiimillesi? Mitkä ovat ne asiat, jotka pitävät heitä hereillä öisin? Ja miten sinä voit auttaa heitä?
Lopuksi selviää, miksi juuri sinä olet oikea henkilö tekemään sen.
Suomessa pienyrittäjänä toimiminen ei yleensä tarkoita miljardien tahkomista tai tuhansien ihmisten edessä pidettäviä esityksiä. Miten nämä opit siis liittyvät meihin, tavallisiin suomalaisiin pienyrittäjiin?
Totta puhuen kaikki nämä asiat eivät ole suoraan sovellettavissa pienyrittäjänä arkeen. Toivoisin esimerkiksi, että minulla olisi loistotiimi, jolle delegoida töitä, mutta niin ei ole. Ainakaan vielä. Mutta olen huomannut itse yrittäjänä, että nämä opit ovat kultaisia perusperiaatteita, jotka soveltuvat kaikille.
Lopulta kuitenkin suurin oppi, jonka sain kuulla jo pienenä ja jolle sain Piilaaksossa vahvistusta, on hyvin simppeli ajatus. Kaiken takana on ihminen.
Meitä kaikkia yhdistää yksi asia, niin freelancereita Suomessa kuin massiivisen teknologiayrityksen toimitusjohtajia Jenkeissä: emme voi vaikuttaa siihen, mistä tulemme tai mitä haasteita tulee tien varrella vastaan. Mutta me kaikki voimme vaikuttaa asenteeseemme ja siihen, miten reagoimme tapahtumiin, joita elämä eteemme heittää.
Mitä jos seuraavan kerran, kun ajattelet, että ”en voi”, kysytkin itseltäsi ”miten voisin”?