Makers and Doers -tarinoissamme esittelemme yrittäjiä, startupeja, pk-yrityksiä ja muita Holvin asiakkaita. Tällä kertaa tapasimme Fruitkitin, joka on helsinkiläinen tilauspalvelu hedelmille ja tuoretuotteille. Fruitkit tarjoaa tuoreimmat ja maistuvimmat hedelmät suoraan asiakkaidensa ovelle. Kyllä, kuulit oikein. Tuoreita hedelmiä voi saada toimistoille ja kotioville myös Helsingissä! 

Monet yrittäjät aloittavat palavasta halusta tehdä jokin paremmin kuin se on ennen tehty. He näkevät jotakin, joka ei aivan vastaa heidän standardejaan, jolloin heillä syntyy inspiraatio tehdä se paremmin. Yrittäjät alkavat kehittämään tätä toimintaansa eteenpäin usein vähäisten resurssienkin avulla. Vähäiset resurssit eivät kuitenkaan lannista, sillä osaamisella ja päättäväisyydellä pääsee pitkälle. Tarve ja osaaminen ovat myös Fruitkitin alun takana.

Tarve paremmille hedelmille

Fruitkitin perustajat Fernando ja Jean saapuivat Etelä-Amerikasta Suomeen, jossa he huomasivat, että heille ei ole tarjolla samanlaisia hedelmiä, joihin he olivat tottuneet. Heille ei ollut tarjolla omalla takapihalla tuoreita mangoja, eikä kaupoista saanut yhtä paljon erilaisia värikkäitä eksoottisia hedelmiä. Fernando ja Jean pohtivat, oliko hyviä tuoreita hedelmiä saatavilla Suomessa, ja miten he voisivat hyödyntää iloista persoonallisuuttaan tarjoamaan ei vain parhaita mahdollisia hedelmiä, mutta myös parasta asiakaspalvelua.

Kasvoimme Etelä-Amerikassa mangopuiden ja suurten avokadojen keskellä. Meidän kasvatuksemme ja äitimme opetusten avulla olemme lapsesta saakka oppineet, miten voi tunnistaa parhaimman hedelmän. 

- Fruitkitin perustajajäsen Fernando

Fernando ja Jean ryhtyivät tuumasta toimeen. He perustivat yrityksen ratkaisemaan tuoreiden hedelmien tarvetta Suomessa. Nyt he tekevät läheistä yhteistyötä maanviljelijöiden ja maahantuojien kanssa. Näiden yhteistöiden avulla he voivat tuoda parhaita hedelmiä suoraan kotiovelle. Kuukausittaisen tilauksen avulla Fruitkitin tiimi valitsee tuoreimmat hedelmät, jotka on saatavilla Suomessa. Tämän jälkeen yritys toimittaa hedelmät asiakkaiden ovelle ilman lisämaksua.

fruitkit-instagram-collage

Fruitkitin perustajilla on erittäin läheinen suhde hedelmien maahantuojien kanssa. Fernando ja Jean käyvät aina muutamalla alustavilla käynneillä perehtymässä, miten maahantuojat toimivat ja arvioivat näin tuotteiden laatua. Fruitkit järjestää viikoittaisen toimituksen jakelukeskuksiin, joissa hedelmät käyvät vähintään kaksi tarkistusta laadun ja tuoreuden vuoksi. Jakelukeskuksissa hedelmät puhdistetaan, pakataan ja kuljetetaan Suomen parhaille yrityksille.

Laadukkaita hedelmiä persoonallisesti

Fernando ja Jean halusivat myös tuoda esiin persoonallisuuksiaan, jotta asiakas saisi aitoa hyvää asiakaspalvelua. Siksi jokainen Fruitkit toimitetaan henkilökohtaisesti asiakkaalle. Fruitkitin asiakkaita ovat sekä yritykset että kotitaloudet. Useimmat heistä ovat yksityisiä asiakkaita: nuoria ammattilaisia ja perheitä, jotka ovat valmiita maksamaan pienen palkkion laadukkaasta ja henkilökohtaisesta palvelusta.

Vaikka suurin osa asiakkaista on yksityisiä ihmisiä, Fruitkitin asiakkaina toimivat myös yritykset. "Asiakasyrityksemme muodostavat todellisen joukon Suomen parhaita työpaikkoja. Olemme ilmeisesti löytäneet joukon yrityksiä, jotka eivät ole halukkaita tinkimään työntekijöidensä hyvinvoinnista ja tyytyväisyydestä."

On hienoa nähdä, kuinka tärkeää Fruitkitille on asiakkaiden tyytyväisyys. Me Holvilla olemme myös Fruitkitin ylpeitä asiakkaita. Vaikka Fruitkit on kasvanut huomattavasti viimeisen kahden vuoden aikana, he eivät ole olleet koskaan liian suuria tarttumaan puhelimeen ja varmistamaan, että olemme tyytyväisiä tuotteiden ja palvelun laatuun. 

Jean and Fernando discussing their fruitkits Jean and Fernando esittelevät hedelmäkorejaan, joissa hedelmät tuodaan asiakkaille.

Tuoreiden hedelmien kanssa tulee usein haaste hedelmäkärpäsistä. Meillä oli muutamia toimistomme keittiössä. Mutta ei hätää! Jean soitti ja kysyi, että onko kaikki hyvin meidän puolellamme, jolloin mainitsimme hedelmäkärpäsistä ja tilanne ratkesi lähes hetkessä! Hän kertoi todella tehokkaasta ansasta, jonka avulla hedelmäkärpäset eivät enää häirinneet meitä. Ansat olivat niin hyviä, että jotkut jopa toimistolla ottivat muutaman niistä kotiin. Toimistollamme, jossa hoidamme työmme digitaalisesti ja paperittomasti, ei ole paljon toimistotarvikkeita napattavana kotiin, mutta kärpäsansat lähtivät työntekijöidemme mukana!

Refrenshing Fruitkit at Holvi office Aamumme alkaa tuoreilla hedelmillä Holvin toimistolla.

Hedelmäpalvelu kovan työn takana

Yritystä aloittaessa täytyy yleensä "bootstrapata", eli kasvattaa toimintaa ennen kunnollisia tuloja ja tyytyä kehittämään yritystä nykyisillä resursseilla. Tämä todellinen Maker and Doer -asenne näyttäytyy Fruitkitin alkuvaiheen tarinoissa. Alkuaikoina he heräsivät kello 4.00 aamuyöllä saadakseen parhaat ja tuoreimmat hedelmät maahantuojilta ennen kuin se suuntasivat päivätöihinsä. 

Ennen kuin he saivat oman kunnollisen hedelmävaa'an, heidän täytyi käyttää vaaleanpunaista ihmisille tarkoitettua Hello Kitty -painovaakaa. He punnitsivat ensiksi itsensä vaa'alla ja sitten ojensivat vaa'alla seisovalle hedelmäpussit, jotta pystyivät laskemaan hedelmien määrän. Tämä ei ollut tietenkään nopein ja tehokkain tapa tehdä tämä, mutta se toimi. Se toimi riittävän hyvin, jolloin Fruitkit sai tuulta purjeisiin, ja he pystyivät hankkimaan parempia laitteita.

Tämä "bootstrappaus" oli myös yksi syy sille, miksi he valitsivat Holvin liiketoimintansa pyörittämiseen:

Rekisteröidyimme Holville, koska se mahdollisti hyvin helpon ja nopean tilin perustamisen palveluun. Alle 15 minuuttia ja pystyimme aloittamaan asiakkaidemme laskutuksen, ihan kuten oikea yritys! Ajan myötä olemme kasvaneet Holvin kanssa. Kun aloitimme liiketoimintamme (vain 70 eurolla), Holvi osoittautui täydelliseksi työkaluksi taloutemme hoitamiseen. Holvin tapaisten palveluiden avulla kasvatimme ensimmäisen 70 euroa 400 euroksi. Nyt olemme hyvällä vauhdilla rikkomassa 300 000 euron tulorajan ensi vuonna!

- Fruitkitin perustajajäsen Fernando

Hedelmien tulevaisuus

Kahdessa vuodessa Fruitkit on kasvanut ideasta oikeaksi yritykseksi, joka työllistää tusinan ihmisiä ja virkistää satojen ihmisten elämää ravitsevilla välipaloilla. Fruitkitin perustajat ovat luonnollisesti kohdanneet myös uusia haasteita, joita he haluavat nyt ratkaista. Kun he aloittivat liiketoimintansa, he huomasivat, että ei ollut tarjolla hyviä digitaalisia työkaluja logistiikan järjestämiseen, koordinoimiseen ja hedelmätoimitusten aikatauluttamiseen.

Fernandon ja Jeanin täytyi käyttää paljon aikaa saadakseen Fruitkitin toiminta kasvuun, koska ei ollut tarjolla helppokäyttöisiä työkaluja, joiden avulla he olisivat voineet viestiä ja koordinoida maahantuojien ja kuljettajien kanssa. Kun he yhdistivät voimansa koodaajan kanssa, jonka he olivat tunteneet jo jonkin aikaa, paperit ja Excel-taulukot muuttuivat joksikin, joka tulee muuttamaan välityspalveluita tulevaisuudessa. Tehokas digitaalinen järjestelmä, jonka he loivat itsellensä on herättänyt kiinnostusta myös muissa yrityksissä. 

Yksi syy, miksi on vaikea aloittaa välityspalvelua Suomessa ovat nykyiset tehottomat digitaaliset työkalut. Näiden työkalujen tulisi mahdollistaa helppo koordinoiminen logistiikan ja toimiston välillä. Meidän piti kehittää paremmat työkalut omaan käyttöön, mutta huomasimme, että myös muut voisivat hyötyä niistä. Olemme parhaillaan tutkimassa teknologia-alustaa, jonka voisimme myydä myös muille yrityksille.

- Fruitkitin perustajajäsen Fernando

Me Holvilla toivomme Fruitkitille kaikkea parasta heidän tuleviin haasteisiinsa, ja haluamme kiittää heitä kaikista virkistävistä ja herkullisista hedelmistä, jotka he ovat tuoneet toimistollemme!